sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Gelliplattella leikkimistä - jälleen kerran

Tässä postauksessa ei liene mitään uutta. :) Tämä on sitä mikä on minusta niin ihanaa. Eilen leikin gelliplattella ja sain seuraavan satsin kuviopapereita valmiiksi.


 Olen katsellut myös muutamia tutorialvideoita - oikein upeita juttuja nähnyt ja sitten unohtanut leikkimään päästessäni tyysin niissä saamani ohjeet. :/ Itse toimin niin, että "session" alusta loppuun jatkan aina edellise päälle. En juuri koskaan putsaa gelliä välissä - koska rakasta niitä sekoituksia väreissä ja muodoissa, joka syntyy. Pyrin jollakin tavoin ennakoimattomuuteen, yllätyksellisyyteen. 
Ja nautin siitä.
Tällä kertaa painoin aikaisemmasta poiketten muutamaan paperiin useamman gellipainatusken selkeimmin se näkyy alarivin toisiksi alimmaisessa kuvassa, mutta tupla tai triplapainatus mukana melko monessa. Ajattelin, että teen postauksen myös niin, että näette vaiheet, joita kuvalla on edessä tästä gellipainetusta siihen lopulliseen kuvaan - olen ymmärtänyt, että se jotakuta kiinnostaisi.

2 kommenttia:

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".