maanantai 13. heinäkuuta 2015

Gelliplattepohjasta kuvaksi osa 8. ja vaiheet.

Lähtötilanne


 Eli tässä gelliplattella painettu pohja, jotka tarkkaan katsoen ( mielikuvituksen ja valtavan omien ideoiden seulattoman ja kritiikittömän silmän läpi) löytyy kuvasta kaksi hahmoa, joista alempi näkyy vaaleana. Vuereisessä kuvasa näkyy lyijykynä luonnos tästä hahmosta.

Pidempi hattupäinen hahmo näkyy kuvassa myös. Hahmot ovat lähekkäin ja katsovat samaan suuntaa.


Tässä molemmat hahmot piirrettynä esiin
Piirrettyihin hahmoihin en seuraavassa vaiheessa kajoa vaan piirtelen lähes oman mieleni mukaan taustaa käyttäen mustaa ja valkoista väriä. Useimmiten erilaisia gelli- ja tussikyniä. Näissä tärkeä on muistaa, hahmoja piirtessä käytän Inktensen kyniä ja gessoa, joten pyrin käyttämään kyniä, jotka eivät leviä.


Naamat piirrän esiin Inktensen vesiliukoisilla värikynillä, jotka aktivoin valkoisella gessolla

 Tässä jo Inktensekynillä väritetty - huomaa pyrin pitämään värityksen läpikuultavana, koska pidän gellin tuotamasta jäljestä. Tämän vuoksi laitan värin asian reunoille ja varjopaikkoihin ja läpinäkyvällä gessolla levitan keskemmälle.Käytän Liquitexin clear gessoa, koska se sopii tähän sekä juoksevuutensa että karhean pintasa vuoksi.
 Viiimeistelyn teen jälleen mustalla ja valkoisella tussilla tai gellikynällä.

Ja kuten tästäkin kuvasta näkyy. Kauneus on katsojan silmissä. Itselle merkityksellistä on se, miten hahmot -isä ja poika ? - ovat selvästi samasssa kuvassa. Elävät ja kokevat yhdessä samaa hetkeä. Toivottavasti tästä oli iloa :)

4 kommenttia:

  1. Wautsi mikä muodonmuutos! Kiitos kuvasarjasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä. Toivottavasti tämä innostaa rohkeasti kokeilemaan :)

      Poista
  2. Voi että tämä on hieno! Kiva kuulla myöskin miten työ eteenee!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".