Isänpäivänä

 Isänpäivä on minusta isänpäivä - jokaisella on isä silloinkin, kun isä ei ole perheessä ja perheen arjessa. Ei omanikaan ollut. Ja silti en ollut isätön.
Minä opin toisena sanana nimeni jälkeen kirjoittamaan Pappa. Sillä hänelle tein sen tunteita herättävän isänpäiväkortin. Kyllä pohdin omaa isä suhdettani ja hänen puuttumistaan minun arjestani jo hyvin pienenä. Mutta niin MINUN KUULUIKIN POHTIA. Haasteellisten asioiden lakaiseminen maton alle (esim. isä-asian pohtimisesta välttyminenlähimmäispäivällä) eivät suojele lasta vaan tekevät tästä vielä hauraamman ja haavoittuvaisemman. Asioilla on nimi - oikea nimi - jonka kautta asiaa voi pohtia hiljalleen ja oman käsityskykynsä puitteissa.

Sitäpaitsi minä olen onnellinen - minulla on useampi isä.

Se ensimmäinen, jolle olen kiitollinen siitä että ylipäätään olen olemassa (vaikkei hän elämässäni ole aktiivisesti ollutkaan). Se toinen, joka jakoi arkea, kasvatti, ohjasi ja asetti rajoja (vaikken häntä isäksi koskaan kutsukaan). Ja se kolmas, omien lasteni isä - joka elää lastensa kanssa ja laittoi heidät alkuun sekä siinä sivussa korjaa ja eheyttää sen, mitä eivät pienen ihmisen ponnistelut isänpäiväkorttia tehdessä jo korjanneet. Ja niin keittiön ikkunalla palaa kynttilä Papalle. <3 korvaamattomalle, jota on koko ajan kova ikävä.