sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Petteri Punakuono korttiin

 Joulukorteissa näkyy tämän vuoden lempitouhuni (yksi niistä) eli kaivertaminen. Tähän korttiin aihe löytyi työkaverin paperista - Jonna <3 oli piirtänyt ihanan selkeä linjaisen poropeuran, jonka näin oitis kortissa. Luvan kanssa sain siist tähän korttiin poropeuran kaivertaa. Taustakseen se sai talvisen maiseman ja lähtee toivottamaan hyvää joulua.

Painotyön tein Versafinen musteilla ja kaiversin Speedballin levylle (vaaleanpunainen levy, joka on juuri sopivan paksua blockprinttailuun. Palaset on helppo saada kasattu kokonaiseksi kuvaksi musteen lisäyksen jälkeen).

perjantai 14. joulukuuta 2018

Vinkeitä kokeiluita väriopinkurssilta

Alkuperäinen abtrakti
 Laitan sopivassa välissä ihan videopostausta kuvataideopintojen aikana kertyneestä portfoliosta. Tässä yksi hauska ja melko mielenkiintoinen tehtävän anto viimemetreiltä.

Aiheena oli tehdä ei esittävä eli abstrakti sommitelma väreissä, ja muuttaa se sitten mustavalkoiseksi.
Sommitelmaan muodot kaappasin suoraan ystäväni Heli Turvan tyyliin perunapellolta. :) Tämä kaappaus oli tahallinen, koska minun on todella haastava lähestyä abstraktista näkökulmasta yhtään mitään. Haen miellelläni tarkoituksia ja merkityksiä.


Tämä on mustavalkoiseksi muunnettu valokuva aiheesta.
Mustavalkoisuus ei oikeastaan ole ollenkaan niin yksinkertainen eikä helppo asia kuin luulisi, joten opintomatkalla tässäkin ollaan.

Taiteesta ja keskustelusta nyt päälimmäisenä se, että taide on työtä ja suuri osa on epäonnistunutta yritystä. Joukkoon mahtuu helmiä.

Tätä blogia pitäessä ja omia töitä julkaistessa olen itse laittanut oman kynnyksen julkaisuun todella alas. Ajattelen, että voin julkaista kaiken mitä haluan. Jokaisen yrityksen ja epäonnistumisen, jokaisen pinnistelyn ja virheen. Osin jo siksi, että vaikkei työ tavoita sitä, minkä minä olin sille mielessäni päämääräksi laittanut, voi se työ avata katsojalle jotakin . Mietin myös hyväksyntää. Sitä, että teen töitä itselleni ja itseäni varten, minulle. Teen niitä tavoitellen jotakin, antaen sen hetkisen parhaani, ja se on kylliksi. Ehkä. Hmmm... Taiteessa ja ehkä taidetta opettaessa häiritsevää on se, että sen tulisi olla vapaata ulkoapäin tulevista odotuksista - ja kuitenkin ulkoapäin määrittyy se, onnistuuko koskettamaan jota kuta. Onko se kyllin hyvä. Nyt uppoan suohon, joten tämä tästä.
Mustavalkoiseksi maalattu

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Kohti joulua

 Joulun odotus on minulle aika iso asia. Koti puetaan - kaiken kaaoksen keskellä tai siitä huolimmatta - jouluun. Punaiseen ja tonttuihin. Valoihin. Ja lopulta aatonaattona kuuseen. Paketit hankin viimetingassa - se on mun juttu, mutta ovat useimmiten mietittyjä ja ajateltuja. Kuluvia, tarpeellisia tai isoksi iloksi.

Joulunodotusaikaan kuuluu myös joulukortit ja ne muistamiset, jotka annan käteen ihmisille, joiden koen kuluneena vuonna kantaneen yhteistä taakkaa arjessa kanssani. Oman perheen lisäksi sellaisia ihmisiä ovat oman työtiimin ihmiset, läheiset työkaverit, ystävät..
 Olen siitä onnellisessa tilanteessa, että näitä ihmisiä on aika paljon. Joka joulu haluaisin yllättää heidät jotenkin. Muistamisia löydät klikkaamalla lahjaksi (oikea banner). Tänä vuonna inspiraation sain Anja Waagen instagramkuvasta, jossa hän oli tehtnyt vekkuleita joulukuvia ja liimannut niitä sitten tulitikkulaation kansiin. Tässä osa omista tikkuaskeista ni.


Hauska idea, eikö totta. Nyt täytyykin mennä kaivamaan Taatelimuffinsien ohje esiin, niitä leivon joka vuosi viimeiseen tiimipalaveriin <3 Ihanaa joulun odotusta.

tiistai 11. joulukuuta 2018

Alkoholimusteet edelleen...



Alkoholimusteilla jatketaan. Tässä enemmän päämäärä edellä. Saimme väriopin kurssilla tehtävän annon: "Tunnustan väriä". Tekniikka ja toteutustpa oli vapaa - sai halutessaan ottaa myös valokuvan tai muutoin toteuttaa.

Itse kokeilin tällaista lähestymistapaa, ja odotan jännityksellä tiistain kritiikkiä (joka jo on mennyt kun tämä julkaistaan. :) ) jossa kuvaa kommentoivat mm. kanssa opiskelijat.
Tässä siis ensin olen piirtänyt Stabilo All rasvakynällä synteettiselle paperille (kts. edellinen postaus). StabiloAll on vesiliukoinen, mutta pysyy paikoillaan alkoholin ollessa liuotin.  (Täytyy muuten ottaa mukaan vähän tuotetietoutta tästä alkoholimusteasiasta kurssille, ilmeisesti melko vieras media kurssikavereille...) Piirroksen päälle valitsin sitten ne värit, jotka ovat minulle merkitykselliset: turkoosin sävyt ja ruskea.  Siniset sinällään eivät ole minun juttuni, mutta turkoosi on minun juttuni NIIN vahvasti, että sitä löytyy lähes aina ja kaikista töistäni. Sillä on minulle merkitystä. Isosti. Olen tähän työhän kovinkin tyytyväinen. Kokoa sillä on A5, noin suurin piirtein.

maanantai 10. joulukuuta 2018

Oppimisen tiellä


 Tässä kokeile alkoholimusteita (Rangerin ja Pentart). Paperina minulla on tässä Artistique Synthetic 200g, jota on ollut saatavilla Konsta Shopista kädentaitomessuilta saakka.

Itse olen tähän paperiin kovin ihastunut. Se toimii Yupon tavoin. Alkoholi muste jää pinnalle, ei imeydy ja on työstettävissä - sekä siirreltävissä, että poistettavissa, kuten olen omakuvassa vierellä kasvoalueen puhdistanut. Lisäksi paperi myydään A4 ja A3 kokoisina lehtiössä. Yhdelle paperille tulee nyt (haa! vieläkin tarjouksessa. Postaus tehty 9.12. ) 1,50€ /A3  ja 0,83€ / A4 . Ei paha minusta.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Guassista eli peiteväristä


  Väriopin kurssin kautta - tai sen välinelistan kautta - hairahduin tutkimaan guassi eli peitevärejä vähän lähempää.

Voisin melkein sanoa, että sain valitettavasti ystävältä lainaksi Talensin ja Schminken tuubissa olevat peitevärit. Valitettavasti. Koska tajusin välähdyksen omaisesti, miten erilaiseksi guassi muuttuu, kun laatu paranee. Koulutyöstä tutut Wennströmit ovat ihan hyvät ja käyvät kyllä. Peittävät niinkuin pitää ja kuuluu. Mutta mutta....

Ystäväni tuubien värit olivat todella peittäviä, värien sekoirttaminen ja niiden muuntuvuus <3 Se, miten tavattoman pitkään ne kestävä...

Sai aikaan sen, että tulin hankkineeksi itselleni ja budjetilleni sopivan setin. (On muuten vieläkin näköjään tarjouksessa).Siihen kuuluu Winsor & Newtonin 10 värin lajitelma sekä  IIHANA Mijello Fusion 18 -paletti. Nyt voin pensselillä sutia vähän lisää.

Tässä postauksessa guassiväriharjoituskokeiluita, joissa tarkoituksena puhdistaa paletti, mutta väriä vain riittää ja riittä.




Osassa töistä olen myös paljon vedellä ohennellyt ja kokeillut, miten pitkälle guassi "venyy"...

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Prinsessasyndrooma

Prinsessa syndrooma 30 x 70, MYYTY
Jokainen nainen on Prinsessa, enemmän tai vähemmän. Isosti tai pienesti. Avoimesti tai salaa. Jokainen tyttö on Prinsessa - oman elämänsä keskipiste. Huomionsa ansainnut ja ansaitseva. Ei kenenkään vaan omansa. Ihan itsensä vuoksi. Ei kohde. Ei päämäärä. Vaan arvo sinänsä. Sellaisena kuin on. Prinsessasyndrooma. Ja täydellä oikeudella.

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Hassun kissan kiemurat

 Sinä kesäisenä yönä.
Keskellä kesän kauneinta kukintaa.
Voi nähdä sen Hassun Kissan tanssivan.
Se kuulee musiikin,
mystisen ja kaihoisan, 
sen tahtiin se tanssii kedolla.
Häntä kippurassa
viikset vippurassa.
Se Hassu Kissa tanssii
tanssii
tanssii 
ja kuulee musiikin, 
vain se kuulee musiikin. 

lauantai 1. joulukuuta 2018

Yhtenä iltana

Yhtenä iltana 
syntyi vain puita 
puita kuutamolla
puita puistossa
puu lumisateessa...

Harmaana marraskuun iltana
vesisateessa 
kaipaus sysitalven pakkasiin
lumeen
pakkasessa napsahtelevaan jäähän.
Keskelle rauhaa,
valottomuutta,
jossa näkee tähdet.

Yhtenä iltana 
syntyi vain puita.