Suojelija

 Harvemmin töistäni on saatavissa minkäänlaista kannanottoa suuntaan tai toiseen. Useimmiten maalaan, mitä mieleen tulee - annan intuition viedä ja ehkä vasta jälkeen päin on nähtävissä - jos on - jokin tarkoitus tai syy....

Tämä taulu syntyi samalla tavalla. Vahnan tukkoonmaalaamani ja keskenjääneen työn päälle laitoin kerroksen gessoa ja siellä oli jääkarhuemo suojelevasti oman pienen pentunsa yllä.

Henkilökohtaisesti kuva kertoo ehkä siitä ihanasta, ja samalla hieman kivuliaasta kasvusta, jonka jokainen vanhempi käy läpi lapsen kasvaessa. Kun napanuora venyy, ja sen tulee antaa venyä, kun lapsi kasvaa etkä voi - eikä pidäkään - häntä kaikilta vastoinkäymisiltä suojata. Kun lapsi kasvaa, pitää lapsen antaa mennä, kokeilla omia siipiään, pettyä ja mennä vähän rikkikin - jotta voisi kasvaa vahvaksi ja itsenäiseksi.

Kuvan voi myös halutessaan nähdä Telluksen hätähuutona. Yhtä karuimmista viesteistä ihmiskunnan tuhovoimasta kertoo likaisen harmaa jääkarhu joka kulkee voipuneena entisellä elinalueellaan... Ennen valkoinen toimi suoja värinä - nyt se on kuin huutomerkki.

Suojelija: äiti lapsensa, karhuemo pentunsa, ihmiskunta maapallon. Jos lähdetään liikkeelle vaikka siitä, että siivuotaan omat jäljet?

Leijonaa mä metsästän

 Vähän aikaa sitten piirtelin ilokseni Molskineen kuvan ystävällisistä hahmoista. Ystävyyden äärellä. Ehkä etummaiselle linnulle ehkä on sattunut jotain, ja muut tukevat. Ovat ympärillä ja ymmärtävät.

Leijona lähti elämään tämän jälkeen omaa tarinaansa. Piirsin sen läpi paperiin ja siirsin SpeedBall kaiverruslevylle.

Leijonan harjassa on minulle valtava määrä yksityiskohtia, joiden esiin kaivertaminen oli haaste. Kaiversin lähes koko leijonan hyvin pienellä terällä ja olen tyytyväinen siihen, että sain aikaan melko ohuita viivoja, jotka myös jatkuvat.

Kokeilin tähän vähän kuviointia...

 Hahmo on mielestäni  hauska - jopa niin hauska, että innostuin tekemään siitä useamman kortin. Luulen myös sen seikkailevan jatkossakin arttisivulla tai kuvissa.

Hmm... Vai tuleekohan sille kavereitakin?

Värit tein DistressOxideilla leijonan muotoisen sabluunan läpi

Päätin hyväksyä heitot kohdistuksessa asiaan kuuluvana käsityön leimana :)

Hevosen uudet vaatteet

Olihan se niin, että lapsi (tai aikuinen) ei ole terve, jos ei se leiki?

Mene tiedä sitten - minä ainakin leikin.

Terveydestä en tiedä.

 

Digi piirtämisen "digeilyn" hämmentävin juttu - tällä hetkellä - minulle on se, 

että vähän niinkuin sivutuotteena syntyy lukeamaton määrä kuvia.

Digeilyssä piirtäminen rakentuu tasoissa, joiden muokkaaminen ja yhdistely

on mahdollista loputtomiin. 

En edes tiedä tai osaa vielä kaikkia mahdollisuuksia. Mutta mutta mutta....

Tässä on hevonen.  

Yksi näistä on se, minkä minä tulkitsen Valmiiksi.

Ja loput tulivat, 

kun räppäilin tasoja näkyviin ja pois.

OH
MY
GOD
!!!

Vai mitä tuumaat?

Melkoista. :)

Kun kuva ilmestyy...

 Siinä on jotain mystistä, selittämätöntä ja jännittävää.

Laitat väriä ja vettä - roiskuttelet huolettomasti menemään. Katsot miten väri leviää toiseen.

Lisäät väriä - muodostuu varjo. Siinä on jokin eläin (useimmiten kissa, jänis tai koira) lisäät väriä ja varjoa. Viereen ilmestyy toinen.

 Et ole suunnitellyt sitä mitenkään,

annat sen vain tulla.

Et vastustele,

kun sivellin kasvattaa kukan

ja toisenkin.

Mutta aina (lähes aina) parittoman määrän.

Useimmiten viisi. Kukkaa.

Teet kukkia ajan kanssa ja rauhassa.

 Lisäät yksityiskohtia.

Heteitä. Terälehtiä.

Ahaa! Tuohon on kasvamassa varsi.

Vääntynyt lehti - osittain varjossa.

Ja ihan yhtäkkiä - varoittamatta sivellin pysähtyy. 

Nyt se on valmis. 

Tämä työ on nyt valmis. 

Tallaisena. Tässä se on. 

Valmis.

Vesiväriä ja harjoittelua

Tässä taasen harjoitellaan vesivärin elikkäs akvarellin käyttämistä. En voi kuin haltioissani ihmetellä, miten voi olla niin, että vanhasta ystävästä oppii vuosienkin jälkeen uusia asioita  - tosta vaan. Se toki edellyttää sitä, että malttaa istua alas ja antaa sille vanhalle ystävälle aikaa ja mahdollisuuden paljastaa uusia ulottuvuuksia itsestään....

Jos nimittäin vain tekee kuten on aina tehnyt, ei tapahdu mitään uutta.

Viereisessä 10 x 15 kokoisessa maisemassa olen mielestäni aika hauskasti saanut syvyyttä kuvaan - eri tavalla kuin aiemmin mielestäni.

Alempi kuva jäniksestä on saman kokoinen eikä mahdu edes kokonaan korttiinsa - mutta siinä olennaisena koin sen, miten muutamalla värillä vain kerroksia lisäten ja väriä syventäen jäniksen kaula-aukon röyhelöön tuli syvyyttä.

Molemmille harjoitteille olennaista oli se, että niitä tehtiin PITKÄÄN ja useaan otteeseen työhön palaten. Samoin ehkä olennaista oli se, että kuuntelin mieleeni pullahtaneita ideoita ja uskalsin lähteä toteuttamaan niitä.  Joskus on todella vapauttaa suhtautua juttuihinsa vähemmän vakaavasti - ottaa ne harjoituksina ja paperi on kuitenkin vain paperia.

Piirrustuspöytä ---ja jos osais niin kaikki ois mahdollista

 Tänään illasta, saatuani muutaman tilaustyön (lähinnä kortteja valmiiksi) päätin pitkästä aikaa tarttua Wacom Intuos Pro- piirrustus pöytään ja reenata. Softana minulla on Krita, lähes ilmainen piirrustusohjelma, johon olen verrattain tyytyväinen - vaikken vielä osaa sitä kitkattomasti käyttääkään.

Eniten tässä digityöskentelyssä haastaa se, että kuva näkyy läppärin näytöllä ja piirrät pöytään. Piirrustusasento siis muuttuu melkoisesti. Kesti aikansa ennenkuin siihen tottuu. (Jos minulla olisi rahaa tähän rakkaaseen harrastukseen rajattomasti olisi kannattanut investoida siihen versioon, jossa piirretään "kosketusnäytölle")

Yläkuvassa on kerroksia useampia ja olen siinä yrittänyt vähän hyödyntää kopioinnin ja kopion muuntelun mahdollisuuksia. Jotenkin pyrin myös tavoittelemaan kuvajälkeä, joka ei oikeastaan olisi selkeästi koneella tehdyn oloinen vaan enemmänkin sen minulle tyypillisemmän siveltimen jäljen kanssa sukulaisuussuhteessa. Yläkuvassa itselle erityistä mielihyvää tuottavat laineet, jotka ovat tekstiä. Aikaisemmin ei kirjoittaminen ole juuri onnistunut ainakaan kauniisti.

Tämä seurava kuva on muunnos ensimmäisestä, siitä olen poistanut useamman tason. Eli taustaa ei ole muutoin muunneltu. Jänikset piirsin aimmin tekemäni luonnoksen pohjalta - mikä oikeastaan oli tämän kuvan haaste. Tavoittelin kuvaa, jossa jäniksillä ei ole ääriviivoja - mihin sorrun useimmin, vaan olen niissä hyödyntänyt rajaamistyökalua. Mitä ajattelet miten onnistuin? Olen tässä kuvassa käyttänyt mm. digitaalista leimaa, jolla sain aikaan nuo sydämet.

Tässä aiemmin piirtämäni luonnos. Kyllä ne samat kanit on, eikö?

Uskon vahvasti, että tällä osa-alueella taitoni karttuvat ensivuoden aikana. Olen oman hyvinvointini vuoksi tehnyt melko rohkeita (pelottavia ja ahdistaviakin) ratkaisuja tulevan vuoden osalta. Joskus on kai niin, että haasteet ja vaikeudet ajat ihmistä päätöksiin, joihin ei tasaisessa onnellisessa tilanteessa ryhtyisi.  ...voi olla, että niistä seuraa lopulta myös hyviä asioita.

Kuvasta kortiksi

kuvassa vesiväriä ja tussia

Vesivärit ovat minulle kovin mieluisa tapa tehdä kuvia. Se on se tutuin ja myös käsittämättömän helppo käyttää - ei tarvita suurta tilaa. Vesi on ainut edellytys, joka mm. reissatessa edellyttää vähän säätöä. (Mulla on melkein aina vettä säilykepurkissa mukana)...

Vaikka olen vuosikausia tehnyt vesivärikuvia, koen yhä opettelevani ja kokeilevani. Oppivani uutta. Vesivärien kyky näkyä toistensa läpi, sen läpikuultavuuden antava mahdollisuus kerroksellisuuteen on lumoava ja opin siitä koko ajan lisää. Varjojen muodostuminen. Ah!

Joskus ennenkin olen pohtinut, miten taitava voisi olla, jos keskittyisi vain yhteen tekniikkaan. ...mutta mutta... mä huomaan hetken päästä kyllästyväni ja silloin tulee tarve vaihtaa tekniikkaa.

Kuvat joista toinen päätyy kortiksi

 Korttien herkulliset metallinhohtovärit olen maalannut Van Goghin metalliväri paletilla. Sen olen todennut ehdottomasti parhaaksi tähän tarkoitukseen - ja minulla on niitä kyllä muitakin.

Tässä valmiit kortit

 Korttien tekstit on tulostettu ihan tavallisella tulostimella kuultopaperille . Olen aivan ihastunut siitä, miten kuultopaperi samaan aikaan nostaa tekstin esiin kuvasta ja  ei peitä kuvaa. <3

Näissä korteissa olen myös kopioinut itseäni, eli maalannut toisinnon kuvassa olevasta yksityiskohdasta ja leikannut sen irti. Sen jälkeen kiinittänyt sen kohoteippipaloilla korttiin.

Tämän tyyppisiä kortteja voi tehdä helposti ilman maalausvaihetta käyttäen valmiita kuvia tai leimojen avulla.

Kuvan alla on värilinen kartonki. Kartongin pyrin yleensä valitsemaan tummemman kuin kortin yleissävy, näin saa vahvan kehysmäisen vaikutelman - mikä korostaa kuvaa.

Tässä viereisessä kuvassa kuitenkin kartongin sävy on poimittu kortista ja antaa hauskan, kepeän ja raikkaan ilmeen kortille.

Tässä kortissa kuva on pienempi, mutta asettelemalla irto-oksan osin kuvan päälle ja osin ulkopuolelle sekä roiskimalla hopeaa myös korttipohjaan olen saanut mielestäni onnistuneen ja mielenkiintoisen kokonaisuuden.

Viimeinen kortti on tehty leimakuvan ympärille. Leimakuva on maalattu vesiväreillä ja lisätty sävyjä puukynillä. Kuultopaperi tässä käytetty kuviopaperin kaltaisesti - ja silti hyödyntäen sen läpikuultavuutta (sydän aukko pahvissa). Puuleikkausteksti on kullattu embossaten.

Vesiväriä, puukyniä ja mustaa tussia

Lohikäärme (myyty)

 Nautin suunnattomasti piirtämisestä, maalaamisesta ja väreistä.... Kuinkakohan monta kertaa olen aloittanut postauksen näin?

Ehkä vähän selitellen yrittäen saada oikeutuksen sille, että piirrän tai maalaan kaiken liikenevän vapaa-ajan. Usein minulla on kesken useampi työ samanaikaisesti. Ja sitten niitä valmistuu monta samalla kertaa....

Minulla on tarve tehdä kuvia ja leikkiä väreillä. Mitä enemmän sitä teen, sen tyytyväisemmäksi tulen.

Yhä on useimmiten niin, ettei minulla ole kuvaa aloittaessani käsitystä siitä, mitä teen. Työ on vaistonvaraista ja avointa yllykkeille ja ehdotuksille. Paitsi ehkä silloin kun teen kuvaa, jonkun toisen pyynnöstä, johonkin tarkoitukseen. Tämän postauksen kuvat ovat pieniä A5 kokoiselle paperille tehtyjä.




Tekniikka niissä on sama. Ensin lyijykynä luonnos, sitten vesivärikerroksia, Derwentin Colorsoft värikynät ja sitten micron kynällä rajat. Muutamasta kuvasta löytyy myös PanPastel kuivapastelliväriä.

Vapautettu

Yksi eteenpäin työntävistä voimista on myös tarve oppia uutta. Tarve oppia hallitsemaan välineet, joita käytän.

...ja niitä välineitä on tullut hankittua enemmän kuin tarpeeksi.

Ihanaa on, että nää mun aivopierut miellyttää joskus jonkun toisenkin silmää niin, että työt päätyvät kehyksiin ja jonkun kodin seinälle. 

Yhdessä on mukavampaa

Kuulitko, mikä se oli?

Et ole yksin

Lohikäärmeen uni