Tämä taulu syntyi samalla tavalla. Vahnan tukkoonmaalaamani ja keskenjääneen työn päälle laitoin kerroksen gessoa ja siellä oli jääkarhuemo suojelevasti oman pienen pentunsa yllä.
Henkilökohtaisesti kuva kertoo ehkä siitä ihanasta, ja samalla hieman kivuliaasta kasvusta, jonka jokainen vanhempi käy läpi lapsen kasvaessa. Kun napanuora venyy, ja sen tulee antaa venyä, kun lapsi kasvaa etkä voi - eikä pidäkään - häntä kaikilta vastoinkäymisiltä suojata. Kun lapsi kasvaa, pitää lapsen antaa mennä, kokeilla omia siipiään, pettyä ja mennä vähän rikkikin - jotta voisi kasvaa vahvaksi ja itsenäiseksi.
Kuvan voi myös halutessaan nähdä Telluksen hätähuutona. Yhtä karuimmista viesteistä ihmiskunnan tuhovoimasta kertoo likaisen harmaa jääkarhu joka kulkee voipuneena entisellä elinalueellaan... Ennen valkoinen toimi suoja värinä - nyt se on kuin huutomerkki.
Suojelija: äiti lapsensa, karhuemo pentunsa, ihmiskunta maapallon. Jos lähdetään liikkeelle vaikka siitä, että siivuotaan omat jäljet?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".