Suojelija

 Harvemmin töistäni on saatavissa minkäänlaista kannanottoa suuntaan tai toiseen. Useimmiten maalaan, mitä mieleen tulee - annan intuition viedä ja ehkä vasta jälkeen päin on nähtävissä - jos on - jokin tarkoitus tai syy....

Tämä taulu syntyi samalla tavalla. Vahnan tukkoonmaalaamani ja keskenjääneen työn päälle laitoin kerroksen gessoa ja siellä oli jääkarhuemo suojelevasti oman pienen pentunsa yllä.

Henkilökohtaisesti kuva kertoo ehkä siitä ihanasta, ja samalla hieman kivuliaasta kasvusta, jonka jokainen vanhempi käy läpi lapsen kasvaessa. Kun napanuora venyy, ja sen tulee antaa venyä, kun lapsi kasvaa etkä voi - eikä pidäkään - häntä kaikilta vastoinkäymisiltä suojata. Kun lapsi kasvaa, pitää lapsen antaa mennä, kokeilla omia siipiään, pettyä ja mennä vähän rikkikin - jotta voisi kasvaa vahvaksi ja itsenäiseksi.

Kuvan voi myös halutessaan nähdä Telluksen hätähuutona. Yhtä karuimmista viesteistä ihmiskunnan tuhovoimasta kertoo likaisen harmaa jääkarhu joka kulkee voipuneena entisellä elinalueellaan... Ennen valkoinen toimi suoja värinä - nyt se on kuin huutomerkki.

Suojelija: äiti lapsensa, karhuemo pentunsa, ihmiskunta maapallon. Jos lähdetään liikkeelle vaikka siitä, että siivuotaan omat jäljet?

Leijonaa mä metsästän

 Vähän aikaa sitten piirtelin ilokseni Molskineen kuvan ystävällisistä hahmoista. Ystävyyden äärellä. Ehkä etummaiselle linnulle ehkä on sattunut jotain, ja muut tukevat. Ovat ympärillä ja ymmärtävät.

Leijona lähti elämään tämän jälkeen omaa tarinaansa. Piirsin sen läpi paperiin ja siirsin SpeedBall kaiverruslevylle.

Leijonan harjassa on minulle valtava määrä yksityiskohtia, joiden esiin kaivertaminen oli haaste. Kaiversin lähes koko leijonan hyvin pienellä terällä ja olen tyytyväinen siihen, että sain aikaan melko ohuita viivoja, jotka myös jatkuvat.

Kokeilin tähän vähän kuviointia...

 Hahmo on mielestäni  hauska - jopa niin hauska, että innostuin tekemään siitä useamman kortin. Luulen myös sen seikkailevan jatkossakin arttisivulla tai kuvissa.

Hmm... Vai tuleekohan sille kavereitakin?

Värit tein DistressOxideilla leijonan muotoisen sabluunan läpi

Päätin hyväksyä heitot kohdistuksessa asiaan kuuluvana käsityön leimana :)

Hevosen uudet vaatteet

Olihan se niin, että lapsi (tai aikuinen) ei ole terve, jos ei se leiki?

Mene tiedä sitten - minä ainakin leikin.

Terveydestä en tiedä.

 

Digi piirtämisen "digeilyn" hämmentävin juttu - tällä hetkellä - minulle on se, 

että vähän niinkuin sivutuotteena syntyy lukeamaton määrä kuvia.

Digeilyssä piirtäminen rakentuu tasoissa, joiden muokkaaminen ja yhdistely

on mahdollista loputtomiin. 

En edes tiedä tai osaa vielä kaikkia mahdollisuuksia. Mutta mutta mutta....

Tässä on hevonen.  

Yksi näistä on se, minkä minä tulkitsen Valmiiksi.

Ja loput tulivat, 

kun räppäilin tasoja näkyviin ja pois.

OH
MY
GOD
!!!

Vai mitä tuumaat?

Melkoista. :)

Kun kuva ilmestyy...

 Siinä on jotain mystistä, selittämätöntä ja jännittävää.

Laitat väriä ja vettä - roiskuttelet huolettomasti menemään. Katsot miten väri leviää toiseen.

Lisäät väriä - muodostuu varjo. Siinä on jokin eläin (useimmiten kissa, jänis tai koira) lisäät väriä ja varjoa. Viereen ilmestyy toinen.

 Et ole suunnitellyt sitä mitenkään,

annat sen vain tulla.

Et vastustele,

kun sivellin kasvattaa kukan

ja toisenkin.

Mutta aina (lähes aina) parittoman määrän.

Useimmiten viisi. Kukkaa.

Teet kukkia ajan kanssa ja rauhassa.

 Lisäät yksityiskohtia.

Heteitä. Terälehtiä.

Ahaa! Tuohon on kasvamassa varsi.

Vääntynyt lehti - osittain varjossa.

Ja ihan yhtäkkiä - varoittamatta sivellin pysähtyy. 

Nyt se on valmis. 

Tämä työ on nyt valmis. 

Tallaisena. Tässä se on. 

Valmis.