keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Week 9. Main: Favorite Favorites with Lynn Whipple


Tarkoituksena oli tehdä upean naisen ohjauksesssa purkki, jossa on lemppariasioita. Purkin tekeminen kävi helposti. Olihan lupa käyttää juuri niitä tekniikoita ja värejä, jotka ovat kaikkein mieluisimpia. Joten Gelliplattepohjaan NeocolorII ja tietenkin valkoista akryylimaaleja ja sitten kirjoittelemaan.

Taustaa tusasinkin sitten kauan, koska ensimmäinen tausta muuttui yllättäen joksikin muuksi. Aamulla pääsin käsiksi, muutin vaalean tummansiniseksi - yksi lemppareistani, koska yön aikana päähäni oli pälkätänyt ajatus perhosista - Valkoisista perhosista, jotka lehahtavat purkista vapauteen.

Viimevuoden LifeBookissa valittiin vuoden sana - omani oli Releaced l. vapautunut tai vapautua. Tuolloin - noin vuosi sitten koin isosti tarvetta päästää "luovuus" valloilleen ja uskaltaa tehdä. Siitä olen saanut nauttia, ja olen niin onnellinen. Mutta se on edellyttänyt myös mukavuusalueelta ulostuloa - rohkeutta ....lentää kuin perhonen epämukavuusalueelle ja uskoa, että siivet kantaa. Tällä sivulla on minulle isosti merkitystä ja se on mielestäni varsin onnistunut. :)


3 kommenttia:

  1. Kaunis ja mielenkiintoinen työ jälleen. Miten ihmeessä sinulla riittää tunteja tehdä kaikki nämä ihanuudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Enkuli. Hmm... ilmeisesti jätän jotain muuta tekemättä. Tärkeitäkin asioita, kuten ystävien tapaaminen :( (aivan liian harvoin irrottaudun pensselistä), siivoaminen (tai ainakin teen sitä niin vähän kuin on mahdollista).... noi nyt ainakin. Lapset priorisoin.

      Poista
  2. Upean näköistä. Hienosti kuvattu vapautumista.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".