Jäljelle jää vain musta ja valkoinen ja kaikki ne tuhannet harmaan sävyt.
Kiitos Donna Downeyn. Ylitin itsessäni jotain rajoja. Samalla kuuntelin Alanis Morisettea, mutta parhaiten tunnelmaani kuvaa tänään 4 non Blondes:n What´s up,
Josta löysin itseni:
And so I cry sometimes
When I'm lying in bed
Just to get it all out
What's in my head
And I, I am feeling a little peculiar
And so I wake in the morning
And I step outside
And I take a deep breath and I get real high
And I scream from the top of my lungs
What's going on
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".