lauantai 28. helmikuuta 2015

Artjournalkirjoista, paperista ja esivalmisteluista


 FB:n mixedmedia ryhmässä käymämme keskustelun innoittamana päätin postata omista artjournal kirjoistani. Sillä karkeasti ottaen minulla on niitä kolmenlaisia. Esittelen ne tässä, samalla vähän siitä, millaisia esivalmisteluja kukin niistä edellyttää.

Ensimmisenä kovakantinen kirja, jonka myynti artikkeli taisi olla luonnoskirja. Sivuja tässä kirjassa on paljon. Paperi ei ole ohuinta mahollista, mutta todella pehmoista ja huokoista.
 Paperi ei päästä vesiväriä läpi, mutta mikäli aion tehdä myös sivun toisellepuolelle jotain on sivu syytä pohjustaa jotenkin.  Kahta kastelukertaa sivu ei kestä.  Tätä kirjaa olen päättänyt käyttää litteisiin ja kaksiuloitteisiin kuviin, eli en juurikaan liimaa tai rakenna struktuuria tähän kirjaan. Usein pohjustan sivun, ennen aloittamista läpinäkyvällä gessolla, koska sen jälkeen sivulle voi työstää kuvan lähes kaikilla menetelmillä ja sivuun jää hauska karhea pinta, mikä antaa mm. hiilelle erittäin hyvän tarttuma pinnan.
Tämä seuraava onkin itse "sitomani" artjournal vihkonen. Siinä siis juurikin parhaat mahdolliset sivut, nimittäin Cansonin akvarellipaperisivut (olisko ollut jotain 200g) :) paksut ja kivasti karheat. Mahdollistaa hienosti struktuurin, kerrosten rakentamisen, mihin myös on tilaa koska kirjassa on vain rajallinen määrä aukeamia.
Sivut ovat myös suuria, mikä tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Näitä sivuja ei tarvitse pohjustaa, mikäli ei välttämättä halua.
 Tässä uusin (ja olen ihan myyty) artjournal kirjanen, myös se mistä kaikki keskustelu alkoi. Molskinen kirja 165g sivut, melkoisen tukevat jo sellaisenaan.Sivut ovat ilmeisesti kuumapainettuja koska ovat kovin sileät. Tämä on todella käteen sopivan kokoinen ja helppo työstää.

Tällä hetkellä olen kokeillut vain vesivärin ja tussin kanssa. Tähän asti olen toiminut niin, että olen liimannut gelmediumilla kaksi sivua yhteen. Pidän siitä, että tässä kirjassa sivut pysyvät suorina vaikka liimataan yhteen.Toistaiseksi Olen melkoinen sottapytty, joten kirjan siisti-ilme varmasti tulee ajan mittaan muuttumaan.

Nämä ovat siis artjournalkirjani. Lisäksi teen artjournalsivuja (Cansonin paperille) irtoversioina, ne sidon yhteen myöhemmin. Minulla on myös muutama alteredbook - eli vanha kirja, jolle teen uudet sivut ja kuvat. Niiden kanssa leikkimisestä pidän todella paljon. Onhan ensimmäinen kerros niissä jo ikään kuin valmiina.

6 kommenttia:

  1. Kiitos näistä esittelyistäsi. Akvarellipaperi on varmaankin hyvä ja tukeva alusta. Taidanpa siitä kokeilla sitoa seiraavan kirjasen. Tilaa saa olla sivujen välissä runsaasti, kun jostain syystä sivut lihovat aina niin paksuiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään näistä kyllä kaikista, ovat ikäänkuin omassa tarpeessaan kukin paikallaan :) Rinnakkaistyöskentelijänä arvostan sitä.

      Poista
  2. Upea esittely. Minun kirjassani on viisi sivua tehtynä ja kirja ei mene enää kiinni. Ajattelin josko reijittäisin sivut ja laittaisin metallirenkailla (jotka aukeavat) koko komistuksen yhteen. Mistä muuten ostit tuon alimman paksusivuisen kirjasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ajattelinkin että tästä saattaisi jokunen ilahtua. Molskine on ostettu http://www.adlibris.com/fi/kirja/moleskine-sketchbook-large-9788883701153 tuolta :)

      Poista
  3. Katsos vaan täällä tosiaan ollaan samoilla ajatuksilla!!! Minua myös motivoi valvatavasti saada joku päivä se yksi kirja edes valmiiksi. Se muhkea kirja on jotain niin ihanan näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih hii! Se on kyllä juhlavaa. Mulla on onni jo muutaman valmiin kirjan kanssa. Alteredbook, sekä kaksi artjournalia toinen rengaskiinnityksellä ja toinen itse sidottu (Lifebook2014).

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".