Artjournalaukeama: Strong |
Tätä aukamaa aloitin eilen luonnstelemalla. Pidän sivun vahvoista väreistä ja jotenin elävästä tausta. Tausta tuotti kyllä tuskaa, enkä siihen ihan sataprosenttisen tyytyväinen ole vieläkään. Haasteellinen ehkä voimakkaiden värien vuoksi.
Kultaisella nuolella ampuva kentauri onnistui mielestäni kivasti.
mixedmedia työ : Love conquiers all |
Tätä työtä on tehty hiljaa ja vähän kerrassaan. Nyt se on kuitenkin valmis. Siinä on aika paljon katseltavaa, mutta onhan se tietysti isohko.
Eilisen työpäivän jälkeen olisin kaivannut hetken hiljaisuutta ja minä aikaa. Sanoin siitä ääneenkin ja sain oitis vastauksen, joka sai minut oivaltamaan elämän koomisuuden. Ja toisaalta - ehkä jatkossa pidän mölyt mahassani. Enhän kuitenkaan olisi valmis luopumaan lapsistani, jotka kaivautuvat ihon alle halusin sitä eli en. Koomisuus piilee siinä, että se mitä minä työlään viikon jälkeen kaipasin (oma rauha, aikaa olla itse ja omien halujen täyttäminen) on toiselle ehkä ei toivottu tila, asia johon ei voi vaikuttaa. "Mulla on vaan mä". Onkohan se aina niin, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen? Että hetkittäin se toisen elämä on huokuttelevamman oloista kuin oma.
Herra jänis on aivan ihana!
VastaaPoistaSun nyt on vaan ihan pakko hyväksyä se, että elät noita "ruuhkavuosia". Me jotka ei saada läheskään yhtä paljon aikaan vaikka kukaan ei kissaa lukuun ottamatta juuri palveluksia tai seuraa mourua, olemme ihaillen ja hämmästyneinä seuranneet luovaa toimintaasi.=o)
VastaaPoistaMiten ihania sivuja taas. Niin upeeta. Vallan menetin sydämeni tuolle janö herralle, on se niin mainion oloinen.
VastaaPoistaKiitos ihanaiset kannustavista kommenteistanne. <3
VastaaPoistaSisko, olet oikeassa, ja enhän minä mitään pois vaihtaisikaan. Tiedän senkin, että ei niin kovin monen vuoden päästä hämmästelen hiljaisuutta - luulen.
Tuo sinun ihana jänis herrasi jäi niin päähäni, että oli ihan pakko tänään itse piirtää yhdenlainen jänis.
VastaaPoistaOma aika olisi parasta luksusta juurikin nyt.
VastaaPoistaEn suoraan sanottuna muista milloin olisi ollut oikeasti omaa aikaa,ilman ettei kumpikaan alle kouluikäisistä olisi ollut silmäin alla...luultavasti joskus kaksi vuotta sitten hammaslääkärireissu =D Todella luksusta joo...