Tämän artjournalkuvan alle kirjoittelin pitkät pätkät napanuoran venyttämisestä, luottamisesta ja uskomisesta. Siitä, miten haluaisi vielä hetkeksi ottaa ihan viereen ja syliin. Pitää maailman pienenä pienelle. Ja siitä, miten on kuitenkin vai pakko uskaltaa päästää irti. Pakko uskoa ja luottaa. Ristiä kädet kyynärpäitä myöden yhteen, että kaikki menee lopulta hyvin.
 |
| And there she goes. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".