sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Onnea uuteen kotiin

Loppuviikosta sain tilauksen kortista, joka tulee uuteen kotiin muutajalle. Muutama päivä vierähti ennen kuin pääsin korttiin käsiksi, mikä oli ehkä hyväkin, sillä idea muhi sillä aikaa. Kortti ei ehkä ole aivan minun näköiseni, mutta raikas ja hauska, vai mitä? 

Käytin Rangerin leimasin settiä (pikku kuva) ja omani on Wendy Vecchin värivalikoimasta, vähän nauhaa, metalliavainta, yhtä leimasinta sekä  irtokirjaimia. Sekä tuota kuvassa näkyvää musteen levitintä.( Tuosta Rangerin setistä pakko sanoa, että värit on valittu mukaan taidolla - sopivat kaikki yhteen keskenään kauniisti ja harmonisesti. Tykkään.) Talo - tai oikeammin huusi  - on jo aikaa mukanani kulkenut, mutten ole sitä juuri missään käyttänyt. Se on niin tavattoman pieni. Tähän korttiin se mielestäni kuitenkin sopi mainiosti.

Toivon muuttajalle ihanaa aikaa omassa kodissa.

2 kommenttia:

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".