torstai 9. helmikuuta 2017

Artjournalia Intiimisti Ikaalissa

Jee! Tänään varmistui, että meitä on todella kasassa pieni ja intiimiryhmä aloittamassa koko kevään mittaista arttitaivalta yhdessä Nannan Paperissa ja Helmessä su 19.2. (vielä 2 viikkoa pitää malttaa!). Odotan niin innolla ja jännityksellä, että huomaan muidenkin - ei mallitöiksi tarkoitettujen töiden kallistuvan tekniikkakokeiluiksi.

Tässä kollaasissa on kuvia kahdesta eri arttisivusta. Molemmissa on aivan omanlaisensa tunnelma ja erilaiset väri. Hauskaa on, että niiden toteutustekniikka on lähes sama. Vain viimeinen kerros ja viimeistely on toteutettu eritavoin. Näihin molempiin tapoihin pääsevät kurssilaiset tutustumaan ensimmäisellä yhteisellä kerrallamme.

Nannalla on viihtyisä askartelutila keskellä ihania inspiroivia tavaroita. Pääsemme kaikki työskentelemään yhteisen pöydän ääreen, joten jutustelullekin on tässä mitä parhain mahdollisuus.
Tämä herkullinen (juu askartelutarvikehamsteri olen!) näkymä aukeaa kurssitteluun varatun pöydän päästä kohti puotia.
Ah! ja vaikka kurssilla varmasti tehdään hommia tiivistahtisesti on siinä aikaa kupposele kahvia, eväiden syömiseen ja luovuudelle & omille ideoille. :)

Jos innostuit mukaan, niin laitahan viestiä minulle vaikka tuosta vasemmalta löytyvästä yhteydenottolomakkeesta :)  Lisätietoja löydät täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".