lauantai 31. tammikuuta 2015

Artjournal: Easy Feeling

Peaceful Easyfeelin


 Artjournal aukeama, jonka aloitin tänään ja sain aamusta valmiiksi.
Taustasta löytyy paperisuikaleita ja gessoa. Sienen hahmottelun jälkeen suttasin maalit sormin taustaan ja sieneen. Väriä lisäsin lähinnä sieneen akvarellilliidulla. Sitten yksityiskohtia mustalla ja valkealla geelikynällä. Kirjaimet on stanssattu mustasta paperista. reunoja ja alareunan viivat olen tehnyt leimalla, joka on simppeli tehdä itse.

 Tämä sienen hahmo syntyi  jo illalla. Sille ei ole varsinaista syytä. Sattuivat paperit taustassa asettumaan sopivasti. :) Teksti tuli siitä tunteesta, josta nautin lauantaisin ja sunnuntaisin. Etenkin silloin kun ei heti aamusta tarvitse lähteä rynnistämään kellon kanssa minnekään vaan voi olla rauhassa ja tehdä haluamiaan asioita.

Muistan nuorempana jossain vaiheessa kuunnelleeni The Eagels bandiä. Heillä oli rennon letkeä kappale jossa laulettin " peaceful easy feeling".. kovin sopiva myös näihin aamuihin.

Mukavaa viikonloppua.


torstai 29. tammikuuta 2015

Lifebook 2015: wee 5 with Rachael Rice Productions" Dream Catchers"

Dream
Tässä värit luonnollisimmat

Tällä viikolla LifeBookissa tuhti paketti Tamin höyhen ja tämä upea unisieppari tunti.

Kovasti omannäköisen tästä tein, enkä vähiten siksi, ettei minulla ollut virkattua pikkuliinaa kuten tunnin ohjeistuksessa oli. En useinkaan osaa metallihohtovärejä käyttää, mutta tässä ne toimivat hienosti. Olen tyytyväinen myös siihen, että uskalsin mustata kauniin (omasta mielestäni) taustan osittain, ja toisaalta jättää osin myös näkyviin.

Isot höyhenet tein kirjan sivuille. Se idea löytyi muiden lifebookkareiden töistä. :)  Olen tähän sivuun melkoisen tyytyväinen.


keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Palanen Paperillaa

Eilen julkaistiin Paperilla -lehdessä korttihaaste # 5.  Haasteessa aihe on vapaa, väri sininen ja enemmän haastetta kaipaavalle  vielä lisämausteeksi se, että kuviopaperia ei saisi käyttää. Jääprinsessa kuvani poiki korttitilauksen, sopivasti sinisen sävyisenä.


Huomasin että pienessä koossa luistelijan tekeminen olikin sitten toosi paljon hankalampaa... ja näissä kuvissa punaiset sävyt nousevat todella vahvasti esiin.

Pidän siitä, miten näytää kuin koko luistelija kimaltelisi.




Lumihiutaleet tein valkoisella geelikynälllä ja ihan vapaalla kädellä.

tiistai 27. tammikuuta 2015

LifeBook 5 ExtraProjeckt: Affirmation Feather with Tamara Laporte

My Affirmation Feather 

 Tällä viikoolla LifeBook2015 hellii meitä. Saimme kaksi upeaa tuntia, joista toisen tulkinta on tässä. Seurailin melkoisen tarkkaan Tamaran ohjeistusta värimaailmoineen päivineen. Syystä että eilen en halunnut kuin olla hiljaa, antaa kynän lentää ja vain antaa aivojen levätä. Silloin on loistavaa vain toteuttaa toisen visiota  - etenkin jos se on kaunis. Omastani ei aivan yhtä kaunista tullut, mutta olen tähänkin ylpeä.


Tarkoituksena oli antaa suuntaa tälle vuodelle, kehitys edellyttää jotakin mitä kohti mennä. Tavoite ja päämäärä voivat tuntua liian vaativilta.

Itse haluaisin löytää tasapainon kodin, perheen, työn ja taiteen elämisen välillä. Haluaisin kokea myös rauhan hetkiä, antaa itselleni aikaa hengittää ja katsella auringon leikkiä laskeutuvilla pölyhiukkasilla Haluaisin ehkä myös huolehtia itsestäni hitusen paremmin: liikuttaa itseäni enemmän, ulkoilla ja syödä terveellisemmin, nukkua tarpeeksi. 
 Lisäksi toivon hyväksyväni oman rajallisuuteni ja silti kokea riittävä, osaavani sen mitä teen ja että kokisin olevani tarpeeksi.



Siinähän niitä olikin suuntia ja suuntaviivoja.
Hyvää alkavaa viikkoa.

maanantai 26. tammikuuta 2015

KK-haaste: Maskulliinen kortti

Tämä kortti syntyi jo viikonlopun aikana tehtävän antoon: Maskuliinen kortti.
Muita upeita DT:kortteja ja mainio haaste löytyvät Koukussakortteihin haasteesteesta.

Itse yritin tehdä korttia väistäen perinteisiä miehisinä pidettyjä elementtejä ja tehdä melko perinteisistä onnittelu elementeistä ja tehdä ilmaisusta rohean ja miesmäisen. Onnistuinko siinä? En tiedä.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Artjournal: Behind the closed door

Behind the closed oor

 Tämän päiväinen Artjournal sivuni sai varmasti alkunsa eilen, kun hyvästä yrityksestä huolimatta emme ennättäneet aijoissa erääseen liikkeeseen. Toki ajatukseni tässä on vähän jalostuneempi ja pohdin myös sitä, onko tarpeen saada/antaa kaikki tähän heti, vai olisiko kuitenkin hyvä joutua odottamaan ja venymään - työskentelemään saadakseen asioita. Ja sitä kuinka vaikeaa se onkaan vanhempana näitä rajoja joka päivä asetella...

Tämäkin sivu pitää sisällään kerroksia. Ensin hahmottelin kuvan, ja maalasin vesivärillä isot pinnat. Sen jälkeen sävyjä ja syvyyksiä yritin rakentaa NeocolorII liiduilla ja vedellä. Kuviopaperia ja gellipainatuskuvioita löytyy neidin mekosta ja ikkunamaalauksesta. Tussilla taas yksityiskohtia ja valoa. Leimalla leimailin tiiliseinän tiilet.

Ja näin taas yksi viikonloppu suhahti ohi... Ovat aina kovin lyhyitä.

lauantai 24. tammikuuta 2015

AlteredBook: Anna minulle hiljaisuus

 Tästä postauksesta ei kuvia puutu. Osin siksi, että tällä aukeamalla on niin paljon  - minusta - herkullisia värejä, etten malttanut olla kuvaamatta ja osin siksi, että leikin Picasan kuvaohjelmalla. :)

Aihetta ei alkuun ollut, mutta eilisen ja tämän aamun aikana muotoutui Otsikoksi: Anna minulle hiljaisuus edes hetkeksi joka päivä.

 Pohjaan liimailin silppuja, sitten Neocolor II ja jämä maaleja. Ympyrä on stanssattu ja maskina käytetty joskus jossakin. Ruusut leimasin, leikkasin ja liimasin. Leimasin muutoinkoin nuotteja ja muuta taustaan. Raapustelin taustaan hiilellä ja tussillakin ja akryylimusteella.

Tekstin leikkasin ja liimasin ja tein yksityiskohtia.

Mistä moinen aihe? Olisikohan ihan perusammattitaudista tuleva toive? Työssä olen koko ajan hälinän "silmässä", vaikka oman luokan työrauha melko hyvä onkin. Vapaat tilanteet ja ne, missä kokoonnume isommalla joukolla yhteen hivelevät tärykalvoja. En työssä tähän juuri kiinnitä huomiota, mutta kotona huomaan sihiseväni ja toivovani hiljaisuutta helposti.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Artjournal: Viistäköön siipeni maata

Viistäköön siipeni maata
Olen jäänyt koukkuun. Tässä tämän illan aikana valmistunut sivu, jossa transparentgessolla vahvistettu paperi ja vesiväripohja, jonka maalasin jo eilen. Olen tämän todennut toimivimmaksi ratkaisuksi. Paperi ennättää kuivua läpikuivaksi enkä aivan samalla tavalla pilaa kyniäni. :) Olen hieman malttamaton ja hätäinen luonne.

Sitten doodlailua, kirjoittelua ja geelikynien mustan ja valkoisen lisäksi päälimmäisestä kerroksesta löytyy tussia (Promarker) ja NeocolorII (ruskeaa). Yksi syy siihen, että näiden töiden tekeminen vetoaa on se, että  minulla on tarve toisinaan istuksia kotisohvalla. Katsoa lasten kanssa telkkaria (tänään Helinäkeiju) tai höpistä puoliskon kanssa, samalla antaa kynän verkkaisesti piirrellä mielensä mukaan. Tässä ei tarvitse keskittyä, ei haittaa vaikka unohtuisi seuraamaan elokuvaa.

Haluan jakaa vielä keskustelun pätkän poikani (10 v. ) kanssa. Päässäni oli koko päivän pyörinyt englanninkielisenä (?) kysymys: " What if, everything I do is a wast of time?". Sitten piirrellessäni kysyin ääneen, että onkohan tässä mun askartelussanikaan oikein mitään mieltä. Johon poikani vastasi: "On. Sun jutut on kauniita. Ja sitä paitsi sää tykkäät tehdä niitä!" <3 Viisas lapsi.

torstai 22. tammikuuta 2015

Jääprinsessa

Eilisen illan aikana valmistui tämä LifeBookin  tämän viikon tunnin suuntaisesti toteutettu Jääprinsessa. Olen siihen todella tyytyväinen. Hän varmaan jää ilman tekstiä, sellaista sopivaa ei ainakaan vielä ole mieleeni tullut.



Oman käden jälkeen ja Neidin luisteluinnostukseen reagoiden julkaisin kuvan FB:ssä saaden tilauksen tehdä kortti samalla teemalla. Mikäs sen mukavampaa? Eikun hyvää viikonloppua...

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

CSI#152

CSi #152
Evidence
* polka dots
* ribbon and bows (aroun the homehouse)
*pearls (middle of the flowers)
*paint
* triangles
*watercolord backroud
*stars
* birthday accent

Testimoney:
Document a favourite gift, which I have ever given 
Ja tällaisen taulun sain aikaan:




Vähän hätäinen toteus, ko meni viimetinkaan....

Week 4. Bonus: Courage Dear Heart with Patti Ballard


 Ihana Patti Ballard tämän viikon bonustunnin antia. Lähdin toteuttamaan hänen versiotaan melkoisen orjallisestikin. Halusin kokeilla toisen laisia kasvoja ja no, sain aikaan kasvot, mutta eivät ne aivan Pattin kasvojen kaltaiset ole. Olen niihin kuitenkin tyytyväinen.

Kaiken kaikkiaan tätä oli ihana tehdä. Annoin sille aikaa ja se kehittyi. Omaan suuntaansa. Monia ratkasuja olisin voinut tehdä toisin, mutta toisaalta - ehkä siitä piti tulla tällainen.

Tätä tehdessä pohdin - yllättäen - lapsuuden aikaisia ystäviäni, jotka harrastivat balettia. Itselle jäi mielikuva ankarasta ja vaativasta lajista, joka vaati harrastajaltaan totaalista sitoutumista henkisesti ja fyysisestikin. Ystävistäni löytyy elämän työnsä baletissa tehneitä ja heitä, jotka ovat aikuisena lajin pariin palasivat. Joten jotain siinä täytyy olla, jotain niin taian omaista ja valloittavaa, että sen eteen on valmis tekemäään töitä.

Ja minä en ole balettia koskaan tanssinut. Kevät ja joulunäytöksissä olen istunut. Nähnyt kovettuneita päkijöitä ja hiertyneitä varpaita, ananaspurkkeja ja upeita pukuja.... Kolikolla on aina kaksi puolta - aina.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Ensimmäiset lauseeni Paperilla lehdessä...

Tänään paperilla lehdessä julkaistiin Katsaus vuoteen 2014: Osa II. Ja voih! Sain ihan omin pikkukätösin olla juttua kirjoittamassa, omaa kulunutta vuottani pohtimassa. Olen hitusen ylpeä siitä, että minut pyydettiin mukaan. Jotenkin saan siipien alle lisää ilmaa ja liitely jatkuu....

maanantai 19. tammikuuta 2015

AlteredBook: Odotukset ja lopputulos


 Tätä tehdessäni ajattelin, että voi typeryys, mitä kaikkea lähdenkään toteuttamaan. Tämä oli vain aivan pakko tehdä. Ja nyt kun aukeama on valmis. Ymmärrän hyvin. Kiukkuni suli norsuneidin hellyttävän ilmeen alla. Kynäily, sottailu ja sottainen viiva saivat asiat taas oikeille paikoilleen. Ja oikeastaan nämä verrattain kummalliset värivalintanikin ovat ehkä kuitenkin jokseenkin toimivia.

 Keisarin Uudet vaatteet sai siis näin viimeisen aukeamansa. Vielä kun väsään siihen kannet laittanen videoklipin, jossa selaan koko kirjan. Ihanan isot aukeamat. Antoisa antoisa projekti.. Suosittelen.

Norsussa akvarelliliitua, gessoa, valkoista akryylimaalia, maalitusseja, markereita ja geelikyniä ja leimoja.
Odotukset eivät aina toteudu