Otson kyyneleet (jcc#28)

Linoprinttien tekemisessä on ihana prosessi.Prosessi on minulle se juttu tässä ja artjournaling työssä. Muutoinkin se motivoi.

Tämä Otso  oli kokeilu printti (vedostettu kopiopaperille) ja päätyi osaksi tätä arttisivua. Otso tuli, ryhtyi itkemään ja palautti mieleeni yhden lempikappaleen. Nimittäin Tuonelan koivut sekä Jippu että Kotiteollisuus ovat esittäneet mallikkaasti kappaleen. Että sikäli....

Mutta tästä löytyy roiskeet- turkoosia - stanssattua ja niin ollen mukana
JehkotarCRAFTChallenge#28 haasteessa.

Edellisten lisäksi työstä löytyy omin käsin tehtyjä leimasin jälkiä, doodlailua, kerroksia - myös gelliprintti (pitkästä aikaa), öljypastelliliitua ja tekstiä.

Hentoa ja herkkää

Ensimmäisen lapsen saaminen on erityinen ja juhlallinen tilanne. Täynnä toiveita ja pelkoja ja epävarmuutta. Toinen lapsi syntyy jo vakaampiin käsiin, äidille jolla on jo aavistus tulevasta - vaikka totuus on toinen. Toinen lapsi tuo tullessaan oman maailmansa ja tapansa elää siinä, eikä se ole välttämättä sama - ei ollenkaan sama kuin äidin kuvittelema.

Niin tämä kortti saatteelee yhden tulevan äidin lomalle.

Otso ja kiiltomato

Otso ja kiiltomato--- no siellä oli roska ja sitten tein siitä kiiltomadon. Ja keksin siihen mielestäni tärkeän muistettavan asiankin. Uskon, että jokaisella on joskus niitä hetkiä, jolloin kokee olevansa kärpästäkin arvottomampi. Ehkä niin kokee myös kiiltomato, silloinkin kun on Otson ainut valo murheen keskellä.

Yllättävän paljon kehykset antaa työlle ryhtiä - pahoittelen heijastusta

Otson synty

 Kun ihminen yhtäkkiä tai tasaisin väliajoin, syttyy uudelleen ja uudelleen kaivertamisen ihanuudesta - ei lino tai softman kaiverruslevykään jätä kylmäksi. Pääsin kotiin välineiden kanssa ja kaiversin (sormet välillä pistellen) useamman tunnin putkeen. Kunnes Otso oli valmis.
Simppeli ja yksinkertainen karhu. Ystävällinen ja hieman haikea ja surumielinen. Herkkä ja herkästi kyynelehtivä.  Otso tulee varmasti tutuksi.

Alakuvassa osa töistä jotka printtailin - suuri määrä johtuu siitä, että tutkin miten saan mm. kirjan sivulle parhaan mahdollisen painojäljen.

Muutama muistiasia itselle:
* putsaa pöytä kaiverrusroskasta ennen painamisen aloittamista
* älä laita liikaa maalia
* laita softis paperin alle
* pyri hiertämään tasaisesti

Ihanaa hommaa oli. Rentouttavaa ja vei mennessään.

Ohittamaton ystävänpäivä

 Viimeiseen iltaan se meni ja kortit lähtivät reilusti myöhässä. Posti sen sijaan toimi kuin rasvattu salama ja kortit olivat perilla reilu vuorokausi lähettämisen jälkeen...

Tein taustat kortteihin DistressOxidemusteilla, joita minulla alkaa olla melkoinen sävykavalkaadi.

Leimat ovat ...Hm. piti se nopeasti sanoa, mutta palataan siihen, nyt en tästä lämpimästä sohvan nurkkaan rakentamastani pesästä nouse. :)

Kuvat onnistuivat huonosti (kuvasin ne yövalossa - syystä että aamulla piti saada postiin... ja kiireellä). Mutt a omasta mielestä leimausjälki oli aikaisempaa kädenjälkeäni huomattavasti parempaa..

Viimelauantaina Ikaalisissa

Viikko sitten lauantaina minulla oli ilo olla mukana Jehkottaren pitämällä leimailukurssilla Nannan puodilla Ikaalissa. Päivä oli 100% onnistunut. Itsellä oli jotenkin seesteinen ja rauhallinen mieli. (Saattoi johtua siitä, että armas ystäväni oli jo ennakkoon sanonut, että suurin puolmani mitä leimaamiseen tulee on kuvitelmani sen nopeudesta. Ja tottahan Taru törisi.) Kurssi vastasi tarpeeseeni ja tapasin ihania ystäviä ja uusiakin tuttavuuksia.

Opin kurssilla valtavasti leimoista ja leimojen eroista sekä siitä leimailusta. .... Malttia malttia ja ajatus mukaan - kokeile ensin suttupaperiin ja vasta sitten seisten leimataan.

Ylhäällä olevan tagin saattelin valmiiksi vasta kotona ja alakuvan kukka-aiheen myös. On muuten leimattu gelliprintille.

P.s. Nannan puodilta tarttui mukaan yhtä ja toista. <3 ihana liike

Jämämaalia ja jämä aikaa....

Kis kis kis!

No joskus (aika usein näinkin) maalaillen ja maksutellen - heitellen ylijääneitä värejä villisti sekaisin, tehden kuvan tai taustaa ihan ilman ajatuksen hiventä ja sitten myöhemmin koota siitä jotain. Jonkinlainen kokonaisuus. Ehkä.

Ihanasti isoa arttia.

Dina Wakleyn Media Journal iso ihana ja minulla on se: Jee!!!

Tämä on ensimmäinen sivun, jonka siihen sain aikaiseksi. Innoituksena joku instagramissa näkemäni sivu. Tämän sivun tekeminen oli tosi kivaa. Leikkisää ja lapsellisen hauskaa.

Ensin maalasin akryylimaalilla neliöitä sivun täyteen - käyttäen pastellisävyjä. Ekan kerroksen kuivuttua jatkoin maalaillen ja sitten inktensen kynillä ja muistalla kuitukynällä. :) Teemana tällä sivulla oli maaseutukylä tai jotain ....

In this page has animals in it. There is fish and cow - so I hope it goes in Art Journal Journey :) For the month.

Menetyksen kohdatessa

 Elämässä kuten kaikessa muussakin on alku ja loppu. Se on luonnollista ja kuuluu asiaan. Joskus loppu tulee yllättäen ja liian aikaisin. Varoittamatta. Joskus siihen on aikaa ja mahdollista valmistautua. Joskus se on helpotus ja antaa rauhan.

Yhtä kaikki läheiset ja omaiset jäävät menetyksen kanssa tähän aikaan. Ja maailmassa on aukko. Kestää hetken, että aukon kanssa oppii elämään. Toisinaan aika saattaa parsia aukkoa umpeen "aika parantaa" ja toisinaan parisimisen hoitavat yhteiset muistot.

Suruun ja menetykseen voi suhtautua monella tapaa. Suojella siltä ei kuitenkaan voi. Kuolema on lopullinen ja sillä tapaa armoton.

Toisaalta. Meillä kuolema on aina ollut osa elämää ja melkein osa arkeakin. Läheltä on lähtenyt niin isoja ja merkityksellisiä ihmisiä, että heidän muistamisensa ja haudalla käyminen on ollut osa lastenkin arkea ihan pienestä pitäen. Rakkaat ihmiset säilyvät ja elävätkin muistoissamme, kaskuissa joita heistä kerrotaan. 

Itse koen vahvasti niinkin, että kuoleman tiedostaminen - oman rajallisuuden oivaltaminen - antaa Elämälle sen ainutkertaisuudessa arvon ja merkityksen. Elämä on nyt ja tässä. Sitä ei voi uusia, kelata takaisin alkuun tai katsoa 100 000 kertaa YouTubesta. Elämä on nyt ja tässä - käytä se hyvin.

Ihan vaiheessa vielä....

...mutta koska aloitus on aina niin kovin tärkeää.

Viimeinkin uskalsin astua itserakentamani ja lähinnä pään sisäisen kynnyksen yli ja maalata. Kunnolla. Isosti. Monta. Kanvaspohjalle. Ensin muutama "kuuma" vinkki - tai ainakin minulle ne ovat tosi toimivia juttuja.

Kuvassa vasemmalla on kostea paletti. Tarjotin, jossa on useampi kerros kasteltua talouspaperia - niin märkää kuin voi olla, kuitenkin niin ettei vesi vielä valu yli. Sen päällä leivinpaperi ja voilá! altapäin maalit kosteana pitävä paletti on valmis. En tiedä teistä, mutta itselle on ongelma akryyli maalien kanssa se, että ne tuppaavat kuivahtaa liian nopeasti. Osin ehkä siksi, että minulla harvoin on yhtäjaksoista aikaa työskentelyyn vaan loikin tekemässä milloin mitäkin aina välillä. Tämän kikan opin Lifebook tunnilla ja tämä toimii. Tänään jätin ihan testausmielessä osan maaleista yön yli (pääsääntöisesti maalaan jämämaalit pois heti, koska en pidä maalin hukkaan heittämisestä)... Tässä maalina Amsterdamin akryylimaalit. Niitä olen oppinut käyttämään ja pidän niistä.

Paletin reunassa näet myös sen välineen, jolla maalaamisen aloitin eli Wedgen silikonikamman. Olen hankkinut lajitelman jo aikaa sitten, ja käyttänyt paljon mm. gelliprinttien kuviointiin ja gelmediumin leivittämiseen ja ilmakuplien poistamiseen, mutta ensimmäistä kertaa käytin sitä maalin levittämiseen. Ja voi pojat! kyllä tykkäsin jäljestä - toki luonnolliseti yksityiskohtien lisääminen vaatii toisenlaiset työvälineet, mutta silikonikampa oli riittävän iso ja epämääräinen ja mahdollisti näin itselle sen kynnyksen ylittämisen. Yli miettimiseen ei ollut tilaa.

(Työasennostani olisi varmasti jollakulla paljonkin sanottavaa. Maalasin istuen ja pyöritellen kavasta käsissäni - ihanan essuni ansiosta saatan antaa työn ottaa tukea helmasta pelkäämättä vaatteiden puolesta. )

 Sitten olikin pakko saada uittaa sormet maaliin ja seuraava kerros syntyi sormin - tein siis tässä kolmea kanvasta yhtä aikaa. Ajatuksena lähinnä se, että näistä tulee jonkinlainen yksittäisten töiden sarja. Jotakuinkin niin, että ne olisivat toistensa sisaruksia, mutta kuitenkin erillisiä...

Tällaiseen vaiheeseen työt jäivät nyt...

Helmi-kananen

Helmi-kananen kepsutteli polulla
Helmet kaulalla heiluen.
Hipsutteli kipsutteli
kapsutteli kopsutteli
ja auringolle supatteli soputteli.
"Mis on mun prinssini?
Mis kruunupäinen ukko?
Hän joka laulaa kuin tunkion kuningas
kuin koko maailman komein kukko?"

Aurinko ei vastannut
hymyili vain viisaasti vaiti.

Sweet Dreams

260 x 180 mm kokoinen, 300 mg paperi

Nukkujissa on aina jotain hellyttävää - ja indigo on <3 ihana sininen. Tässä työssä on paljon sellaista, minkä kanssa koin onnistuneeni ja ehkä oppineeni jotakin. Kuvassa se ei ehkä ole aivan edukseenkaan.... no, se on myynnissä. Yv:nä tarkempia tietoja voit kysyä :)

Jotain pientä joka päivä

 ...sillä mennään yhäkin.

Tiukkaan ahdetun askartelunurkkani sopukoissa on useampi isohko kanvaspohja, jotka ovat jo jonkin aikaa minulle kuiskineet hiljaa olemassa oloaan.
Ja voi, miten ne minua pelottavatkaan - ihan niin, että uppoudun kirjoihin (jei! kivaa ja virkistävää puuhaa sekin) tai tarraudun hädissäni lyijykynään ja luonnostelen sohvan nurkassa keräten rohkeutta tai raivoa tai jotakin.

Jotain pientä pitää kuitenkin käsillä tehdä joka päivä, myös sinä perjantaina kun ei työviikon jälkeen mitään jaksanut. Nämä luonnokset syntyivät oikeastaan kahden asian inspiroimana - eivätkä ole tässä edes syntyjärjestyksessä. Toisaalta halusin kokeilla ideaani venytetyn kolmion muotoisesta hahmosta.... ja toisaalta tutkia niveliä ja mittasuhteita.

Tuommoisia sitten tuli.

Projekteja päätökseen

Tämä kirja on ollut valmis tai ainakin lähes täynnä jo pidemmän aikaa - kannetkin puolitekoisina. Nyt jostain syystä siihen silmäni osuivat ja näin ollen päädyin tekemään sen loppuun ja niin olen tyytyväinen.

Tämän lisäksi saatan päätökseen toisen "projektin", jonka olin jo unohtanut. Eli maanantai haasteen, jossa voittona on kuvan siirtoaine. Kovin montaa innostunutta osallistujaa ei haasteeni tavoittanut, mutta arvonta suoritettiin pitkää tikkua vetämällä, niin että Armiida oli pitkä ja Sari K. lyhyt tikku. Puolisko veti lyhyen tikun eli  
onneksi olkoon SARI K. 
Ja aplodit Armiidalle, jota ilman koko arvonta olisi unohtunut. ....kuinka laho voi latvani olla?

JA piti vielä sanomani, että SARI K. laitatko minulle yv:nä tulemaan osoitteesi. :)

Herkkää steampunkia

DistressOxidea ja embossattua kukkaa (Chocolate Paraquet leima). Hm. Joskus yksinkertaiset ratkaisut miellyttävät silmää kaikkein eniten - niin tänään.


Tämä kortti menee omaan varastoon odottamaan niitä yllättäviä synttäreitä, joihin ei muutoin korttia ennätä tehdä.