"Ihminen on itsensä pahin vihollinen", sanonta jota on toisinaan kovin vaikea ymmärtää, ja toisinaan. Toisinaan se on niin totta.
Aloitin keväällä Kuvataiteen opinnot avoimessa yliopistossa. Olen yli 40-vuotias ja tässä tiivistyy koko edellisen sanonnan sisältö.
Olen piirtänyt ja maalaillut aina - ihan pienestä tytöstä. En lopettanut edes yläasteella tai sen jälkeen, vaikka kaverit eivät enää piirtäneetkään. Lukiota valitessa mielessä häilähti kuvataidepainoitteinen lukio, mutta tuen puutteen - ja ennenkaikkea omien pelkojeni vuoksi en sinne lähtenyt. En sinne enkä muuallekaan, missä olisin voinut saada ohjausta, opetusta tai KRITIIKKIÄ. Kuvien tekeminen on ollut itselle aina niin tärkeä osa ilmaisua, että olen varonut tiukasti sen loukaamattomuutta.
Kunnes vuodenvaihteessa päätin kokeilla ja se on ollut NIIN hyvä päätös. Olen nyt jo ensimmäisen kurssin aikana oppinut valtavasti. Rohkenen tänne blogiin postata piirroksiani tuolta kurssilta. Ensimmäistä kertaa elävänmallin piirtämistä, piiiitkästä aikaa hiilen kanssa - yritystä piirtää näkemäänsä....
Näissä ei ole mitään erikoista tai ihmeellistä, ja onnistuneimmista ei ole edes kuvaa, mutta nämä ovat opin polkuni virstanpylväitä. Rohkeita askeleita pienelle ihmiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".