maanantai 18. tammikuuta 2016

Mixedmedia taulu serkulle

 Tässä taulussa on ihania kerroksia ja vapauttavia työtapoja. Uusien juttujen kokeilua.  Osasta tekniikoista on tulossa myöhemmin keväällä ihan videon tynkää, jotta pääset halutessasi kokeilemaan itsekin.

Näissä ensimmäisissä lähikuvissa ja kerroksissa näkyy tissue skin tekniikalla toteutettuja kuviopapereita. Ovat ensimmäisessä kerroksessa ja intouduin seuraavan kerroksen kanssa niin, ettei näit juurikaan lopullisessa työssä näy, vaikka olisivat aivan kauniita aivan sellaisenaan.




Tämän toisen kerroksen kanssa riehaannuinkin sitten ihan täysin.  Postasinkin jo eilen ihanuuksista, jotka Mannerilta sain kokeiluun ja nyt sitä piti sitten kokeilla.

Eli tässä toisessa kerroksessa tein pyöreällä gellilevyllä (halkaisijaltaan 8,2 cm) leimaustekniikalla koko pohjan täyteen. Ihanaa värien kirjoa, iloittelua ja mukavaa mukavaa mukavaa... :)

Tässä lähikuvassa näkyy myös kolmaskerros, jossa erilaisia välineitä käyttäen tein punaiset soikiot, valkoiset pisteet, siniset palikat, valumiset ja isommat väripisteet.

 Tässä työ lopullisessa muodossaan - kerroksia tuli lisää.
Ensin luonnostelin lehdet, ja sitten lilalla kaikki muu. Tämän jälkeen mustaa akryylimustetta, akryylimaali nahat (gel skins) ja varjostuksia sinne tänne ja työ on valmis. Ainiin ja vielä maskin kanssa reunojen siniset...
Lähikuvasta näkyy akryylimaalinahkat (sinikirjavat pallot)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".