perjantai 26. heinäkuuta 2013

"Pienen päästin!"



Kuvan nimi
Tämä päivä vilahti askarrellen seuraavan työn parissa. Tällä kertaa en kortteillut, vaan tein sen vastakohtaa - skräppäsin.

Tai minulla se on vastakohtaa. Siinä missä kortteilu on miettimisen kautta mahdollisemman kauniiseen ja jotenkin kohdillaan olevaan kokonaisuuteen pyrkimistä. Skräppäys valokuvineen, ja srtuktuureineen ja kerroksineen on enemmän tunnetta. Ja siihen just nyt tuli mieleen heitää tähän tämmönen fiilikseen tarttumista...

Ja niin nyt olen oppinut sen peruseronkin (Kiitos, P!) kortteilussa toivotetaan/onnitellaan/kiitetään jotain/annetaan toiselle. Skäppäys on jonkinlaista tarinan kerrontaa tapahtumasta/tilanteesta/ihmisestä, rakentuen pääsääntöisesti valokuvan ympärillle. Ja nyt joku viisaampi voi vapaasti kommentoida, lisätä tietouttani tässä asiassa.


"Pienen päästin!"


Kuvat...



Kuvat vasempaan kulmaan ovat osin omia, osin netistä. Ylhäällä vasemmalla on kuva, joka on varmasti tältä kesältä monellekin liian tuttu eli Iltasanomien kuva Laukaan Vihtavuoren ruutitehtaalta.

Oikea yläkulma on YLEn kuva Heinolan kierrätys yhtiön pihan palosta.
Ja alakuvat ovat 5-tiellä kuvattuja ensin mun ottama etulasin läpi ja sitten Esikoisen ottama takaikkunasta.


Kuva tekstistä...

"Perheessä nauraminen on tärkeää, ja meillä nauretaan paljon.
Pienen päästin!” on legenda jo eläessään se tuoksuu ja melkein maistuu,
Se silti on kovin ympäristö- ja luontoystävällinen ilmiö.
Hetkellinen hajuhaitta, joka suo helpotusta paastajalleen.
Heinäkuussa 2013 ”pieniä päästeltiin” muuallakin Suomessa
- eikä niin pienin riskein"





Ja tästä kuvasta on pakko sanoa, että ei se ei ollut Esikoinen itse joka "pienen päästi"....

 Olen tähän leiskaan varsin tyytyväinen, se on jollain lailla meidän pesueen oloinen, ja kuitenkin vakavahenkinen ehkä hieman kantaaottavakin. Kuulisin mielelläni, millaisia ajatuksia tämä sinussa herättää...

1 kommentti:

  1. Tosi hieno teos. Minukin tekisi mieli kokeilla, mutta siitä tulisi vain iso kortti :( Terkuin TiinaJ

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".