sunnuntai 13. lokakuuta 2013

ArtJ: My Boy

Tämän päivän ArtJournal aukeamalta löytyy Oma poikani mun. Nyt jo yhdeksän vuotias. Hän tutkii tarkkaan, mitä tähän kirjaan kertyy. Innostuu joskus itsekin kokeilemaan. Hän on jo kovin iso ja tuntuu kasvavan hurjaa vauhtia. Itsenäistyy.

Creomin blogin kautta löysin Skissedilla Sketch haasteeseen, jonne yritän tällä aukeamalla osallistua. Sieltä löytyi luonnos. Mun aukeamani on hieman eri oloinen eikä ihan pilkulleen luonnoksen mukaninenkaan - aukeama ja kierteet tekevät täsätä hankalamman. :/ mutta jos kuitenkin kelpais...
Tässä siis luonnos.


Lisää kuvateksti
Aika juoksee...



Yksityiskohtia tähän aukeamaan tuli paljon. Kokeilin Päivi E:n ohjeiden mukaan tehdä yksityiskohtaista paperia.

Tyyli kiehtoo, ja olen jokseenkin tyytyväinen lopputulokseen, vaikken mestari olekaan. Kerroksellisuus ja vapaat villit linjat ovat idea.
Ensin vesiväripohja, sitten kiemuroita, yksityiskohtia, lopuksi valkoista ja mustaa tussia. Itse lisäsin vielä mustetta töpötellen reunoihin. Toimii mielestäni näin aukeamalla.

Lisäksi laitoin valkoista gessoa, jotta sain yksityiskohtia lisää. Nuo langanpäät ovat saumurijämiä, jotka painelin gessoon kiinni, samoin pahvi perhonen ja sydän ovat jotain silppupahveja.





"Aika juoksee" on kirjoitettu puu/pahvi valmiskirjaimilla ja sitten vähän väriä pintaan.




Ja sitten kävin lukemassa Skisssedillan haasteen säännöt, jotka kieltävät osallistumisen :
"...All formats are allowed. Not allowed to enter cards, Digi layout. Not allowed with Art Journals."... eli en tällä kertaa vielä ole mukana, mutta seuraavaa kertaa odotellessa. :)

2 kommenttia:

  1. Iloinen meininki! Hieno aukeama...Koskahan itse pääsen yrittämään?

    VastaaPoista
  2. Kiitos Siskoseni. <3 Tänään postaan mökkireissun "luomukset" kun kameran akku saadaan ladattua...

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".