lauantai 6. lokakuuta 2018

Kuvanrakentamisen kritiikkitunnilla

Valtavan hyvä kokonaisuus ja opin niin paljon tällä kuvanrakentamisen kurssilla. Opettajana toimi Mikko Snellman - valtavan tietomäärän hallitseva Suuri Persoona. Häntä kuunnellen meni ajan - ja paikantaju.

Kritiikkitunnille veimme kukin 7 työtä, jotka oli kurssin sisältöjen mukaan ohjeistettu. Oma tunnetila lähenteli paniikkia ja pakokauhua. Tunnetila päivän jälkeen olen ylitsevuotava. Aivan kertakaikkisen huikeita persoonia ja niin taitavia piirtäjiä, maalaajia - Taiteilijoita <3 Rohkeita ihmisiä, jotka ihan rentoina toivat omat työnsä tutkailtaviksi. Merja ikuisti kuvin kritiikkitunnin antia.

Tuijan hurjan  upeat työt

Helin mielen maailmassa <3 olisi mielenkiintoista viipyä
Allekirjoittanut hädässä
Lähikuvassa "Kirkas", "Kaaos"-kollaasi ja "Siipirikko"-omakuva
Merjan väri-ilottelua
Kuvat ovat ihana muisto ja kiteyttävät päivän antia, mutta keskustelu ja jaettu kokemus eivät kuviin mahdu. Kuinka paljon ihmiset tekemiinsä töihin itseään laittavat, kuinka alastomaksi sitä tuntee itsensä nostaessaan työnsä (ruumiinsa, kipukohtansa, kriisinsä, tuskansa, oman polkunsa, ironiansa tai huumorinsa) seinälle toisten nähtäväksi, Kuinka altis siinä hetkessä on. Ihanaa on se ryhmän tuki ja lämmin kannustus ja rakentavat kommentit, mitä töistä sai.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".