keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Tuijotusta taitteesta



 Tämä aukeama oli eräänlainen kokeilu.... Siellä on mm. öljypastelliliitua. Kuvansiirtoa Express Transferin avulla - eli nuo linnut. Molemmat tein lähes tyhjälle paperille ja olen sitten siihen päälle tehnyt kerroksia jne... Vähän tätä tehdässä oli ideat vähissä, j o l  l  o i n aina tulee naisen kasvot. Ihan miten vinot vaan....

Vinoa keskiviikkoa aivan kaikille.

tiistai 29. marraskuuta 2016

Lahjapussia

 Lahjapussia pyytää P*skarteluhaaste#334. Ja tämän osui nyt kyllä niin tarpeeseen, joten sellaisen väkästelin kierrätyspussita ja jämä gellipaperista. Lumihiutalestanssia käytin myös.. Pahoittelen, että kuvat ovat pimeitä. Tähän aikaan vuodesta ei oikein ole valoisaan aikaan kuvaamisen mahdollisuutta.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Nakkikastikkeen tuoksuista arkea

Miten minun pitäisi elää, että aikaa olisi kaikelle tärkeälle ja rakkaalle? Miten olla rauhassa ja rentouta? Huokaista ja vetää henkeä kun samaanaikaan pitää hoitaa ihmisuhteita: olla lasten ja perheen kanssa tavata ystäviä. Huolehtia lähimmäisistä, tehdä vapaaehtoistyötä. Miten pitää kotikunnossa (tiedätkö, pyykit, tiskit, roskat..) kun edellisten lisäksi pitäisi auttaa läksyissä, laittaa ruokaa,  saada lapset harrastuksiin ja takaisin ja itsekin liikkua - töissä olla ja sekin valmistella ja suunnitella.... Miten nauttia tästä hetkestä, kun pitäisi tehdä niin montaa asiaa?





Ja niin nukkua, nukkua pitäisi myös. Suklaan syömisellä ei paikata univajetta.


Kuva: vesiväri ja lyra
Teksti: muste ja hiusterä (hiukka on hankala ja painon vaihtelu ei onnistu ollenkaan)

perjantai 25. marraskuuta 2016

Hope rises like a phoenix

 Tässä työssä on monta kerrosta, monta työvaihetta ja todella pähkitty. Postasinkin luomisen tuskaisen postauksen, jossa kuva alkuvaiheesta.  Pohja ja lähtökohta oli pouringmedium, mutta sitten innsotuin lisäämään ja löysin linnun. Mukaan tuli akryylimaali, musteet ja tussit sekä ihan uusi tuttavuus. Kädentaitomessujen Konsta.shop hitti Express Transfer.  Tässä työssä kiinnitin sillä tuon tekstin.
 Express Transferille annan 9½ (puolikas lähtee siitä, että todistin ettei se ole idiootti varma)....
Note to my self:

- tekstin kanssa: tarkista että teksti on suora
- aina kannattaa varmistaa, että alusta johon siirrät on kuiva (eikä esim. lähes kuiva....)
- kuvansiirtoaine on erittäin riittoisa ja vähempiki riittää (ihan just niinku Heli ja Suvi minulle yrittivät takoa ajatukseen)
 Tässä työssä kiehtva on tuon kiiltävän pouringin ja matta pintaisen vaihtelu. Tykkään. <3


torstai 24. marraskuuta 2016

Pouring Medium: 1. oikeesti työ

 Tässä se on ensimmäinen ihka oikea työni, jossa käytin Pouring Mediumia. Ja olen vielä verrattain tyytyväinen... Hieman levoton se on, mutta nyt tiedän jo mistä sekin johtuu. Sottaista touhua ja vaatii malttia, ehkä pidempää mitä minulta löytyy.. Silti olen vakuuttunut, että näitä tulee vielä lisää.
:)




keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Onnea Jehkotar GRAFTchallange!


 Yksi lempparihaasteistani on ollut auki jo hetken ja minä vasta tässä.... Jehkotar GRAFTchallenge on nyt pyörinyt menestyksekkäästi vuoden. Hienoa ja onnea!
#13 haasteen musiikki inspistä antoi Pharrell Williams ja Happy, mistä johduinkin miettimään oman elämäni onnea tai niitä pieniä hyvin olevia asioita.

Tällä hetkellä suurta iloa tunnen siitä, että on olemassa jonkinlainen hutera tasapaino. Olen tämän syksyä osannut aikaisempaa paremmin istua alas ja viettää aikaa lasten kanssa myös arjessa. Olen onnellinen keskusteluista ja lautapeleistä, unisadusta ja niistä riidoistakin <3. Olen tyytyväinen siihen, että olen työssäni jaksanut ja koen sen antoisana ja opin siinä kokoajan uutta. Nautin myös siitä, että lähes joka päivä minulla on helki silkeutua oman pääni sisään, mielikuvitukseni vietäväksi... Tässä muutama arjen onnena asia.
ja tästä aukeamasta olisi ehkä tehnyt useamman ehkä 4 aukeamaa, jos maalia olisin säästellyt :)

Oravainen


Taasen tämmöinen leimakortti. Kyllä on tuossa leima jäljessä reenaamista, mutta tärkeää on ettei tekeminen kesken lopu :)

Tästä on pakko sanoa, että edelliset lintuaiheiset leimakuvat ja nämä orvat suomalaista suunnittelua parhaimmillaan. Kädentaitomessuilta Graftiquen pisteeltä hankittu. Kuvat ovat Katja Tammisen käsialaa.

Maratoonin viimeinen mausteseos aukesi

Täältä löydät kk:n joulumaratoonin mausteseoksineen ja osallistumisohjeineen. Hyvin ennätät vielä mukaan sillä aikaa on kaksi päivää 25.11. saakka joten hop hop.. Tervetuloa mukaan

Tässä omat korttini 8-10. mausteista. Joulun tuntua ....
Kulkuset (sanana runossa)- runo - ympyrä

kaksi paperia ja nauha

kiillettä ja kuusi

tiistai 22. marraskuuta 2016

Joulurauhaa


 Joskus pieni on kaunista. Tässä on kortti, josta uskoisin esimerkiksi äitini pitävän kovasti. :)

Itsellekin siitä tulee mieleen mummolassa viettämäni joulut. Aika, jolloin kiire ei ollut saanut otettaan.

...muuten, että olen itse parantanut omaa elämän laatuani yhden pienen kiireen poistamalla.
 Töihin lähden joka aamu 7.00 -7.40 välissä. Ja mihin aikaan tuossa välissä, siitä olen lakannut huolehtimasta. Joka tapauksessa olen töissä kellon soidessa, ja jos en ole saanut aamupiiriä laitettua valmiiksi - en ota stressiä. Työaikani kun alkaa vasta kellon soidessa ja valmistelu (aamupiirin laitto) on työtäni. Tämä pieni ajauksissa tapahtunut ero on muuten merkittävä - mitä tulee stressittömään päivän aloitukseen. Suosittelen.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Pouringmedium ja peffa edellä puuhun (saattaa sisältää karkeita ilmaisuja ja huonoa kieltä, ei suositella alle 18-vuotiaille )

 ...minä mitään ohjeita tarvii...

Vooi pyhän yrjön raappahousut! Hankin Pouring Mediumin Konstasta viimetalvien lumien aikaan (tai joskus muinoin joka tapauksessa). Silloinkaan en ollut ihan kartalla, mitä pitää tehdä. Tämän syksyn aikana sain hankittua  muita tykötarpeitaa: akryylimustetta ja nuo nokkapullot. Sekoittelin väritkin siitä sitten ja eikun tuumasta toimeen...
No ---lopputulos on nähtävissä, mutta periksi ei anneta.... kerpele! Havuja ----tana! ja tutorialvideoiden (pouringmedium hakusana joutupeen) sain tuhottua yhden kanvaspohjan lisää.Sitä olisi nyt kiva jäädä tuijottelemaan koko yöksi. Sillä kun näyttää olevan ihan oma elämä.

Kädentaidon messuilta mukaan lähti myös tämä työkalu

 Sinellin pisteellä esitteli ihana Elina stanssausta. Karua: Sizzixin uusi stanssi on nyt sellainen, että läpi menee A4 kokoiset asiat ... \0/
Voe yhden kerran - onnekseni oma veivi vielä toivottaasti toimii pitkään... Sillä kahta en tarvitse. Mukaan sieltä silti tarttu tämä harja, joka irrottaa ja puhdistaa stanssin kätevästi. Edellyttäen että terässä on riittävästi reikiä. Esim. kirjainstanssien kanssa tästä ei ole apua.



Tytär innostui ottamaan noita kuvia vähän enemmänkin :) 
 Stanssattuihin lumihiutaleisiin idea lähti tuosta jämäpaperista, joka on kovin kaunis. Tästä tuli sitten vähän erilainen joulukortti.


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Joulukortteja sarjana saa uuden ulottuvuuden

 Ilmeisesti etenen kortteilun saralla ihan väärässä järjestyksessä... No niin tai näin, leimailijana olen ihan noviisi. Mutta nyt kyllä lähti ihan lapasesta, kun tilasin Heidin Korttipajasta tämän leimailutyökalun nimeltään the Precion Press. Hurei ja rommia pullo!

Eilen tulin kotiin ihanilta Suomen Kädentaidot-messuilta kolmen jälkeen. Ja NYT jo valmiina 19 korttia!!!! What?!?!?! Tein niitä 5 sarjoissa. Hurjaa.

 Tässä kortissa käytetty leimalutyökalun kanssa
Unity Stamp Companyn metsäleimaa, Decorettesta hankkimiani Versamark-mustetta ja Embossing Powderia (Seafoam white), Nannan paperista ja helmestä hankittua Sticky embossing powderia (toimii kuten kohojauhe, mutta pinta jää liimamaisen tahmeaksi) ja Konsta.shopin Mirror effect leaves. Sekä tietenkin vesiväriä

 Tässä kortissa samat välineet kuin edellä,  mutta valkoisen embossing powderin tilalla mustaa vastaavaa.
 Tämän kortin idea on varastettu elikkäs parastettu Maikkikselta . Hän teki ihania porokortteja AskarteluPirtillä ja siitä idean nappasin....

Leimailutyöväline "misti" helpottaa leimailua näin aloittavan leimailijan näkökulmasta tosi paljon, mutta kaikkia virheitäni en sillä saa poistettua. Väitän silti, että jatkossa olen hitusen myös leimakortteja tekevä sekakäyttäjä.

lauantai 19. marraskuuta 2016

120 vuotisonnitteluillle...jotain vanhaa

 Toivottavasti tilaaja on tyytyväinen, jotain vanhaa tuli väkerrettyä tai ainakin yritettyä Punaruskeat sävyt lienee hieman juoruavat jo jouluiseen suuntaan. :) 

perjantai 18. marraskuuta 2016

Toistossa on voimaa.

 Toistossa on voimaa. En oikeastaan tiennyt mitä hain, ja tuliko siitä lainkaan sellaista. Tässä tykkäänn kynätyöstä ja aivan erityisesti taustan vihreän ja liilan leikistä. Vesivärikausi on TOSI vahvana tässä nyt menossa :)

torstai 17. marraskuuta 2016

Journal #45 I am an artist


Juuri näin. Olen taiteilija. Pienellä ja sivun tai elämän alalaidassa. Mutta olen silti. Voihan olla että osuus kasvaa, siitä haaveilen.

Mitä se on minulle? Se on oma maailma, pakopaikka,hiljaisuus. Flow. Hallinnan tunne sillä kynäni on minun käteni jatke ja se piirtää minun maailmaani. Se on matka, toinen ulottuvuus ja se on rajaton.  Hyvin kiitollinen olen haasteista, jotka muhivat ja saavat aikaan uusia ajatuksia...






Joulukortteja melkein sarjana..



 Paperillaan tein alustusta joulukortteista ja siitä, miten sarjana tekeminen näkyy niissä. Sarjana teen kuvat kortteihin ja sitten kasaan kortti kerrallaan kerroksia, ompeleita ja lankaa. klitteriäkin joskus sinne tänne vähäsen vain :) Mm tallaisia kortteja olen tähän jouluun tehnyt.