Vesiväriä, puukyniä ja mustaa tussia

Lohikäärme (myyty)

 Nautin suunnattomasti piirtämisestä, maalaamisesta ja väreistä.... Kuinkakohan monta kertaa olen aloittanut postauksen näin?

Ehkä vähän selitellen yrittäen saada oikeutuksen sille, että piirrän tai maalaan kaiken liikenevän vapaa-ajan. Usein minulla on kesken useampi työ samanaikaisesti. Ja sitten niitä valmistuu monta samalla kertaa....

Minulla on tarve tehdä kuvia ja leikkiä väreillä. Mitä enemmän sitä teen, sen tyytyväisemmäksi tulen.

Yhä on useimmiten niin, ettei minulla ole kuvaa aloittaessani käsitystä siitä, mitä teen. Työ on vaistonvaraista ja avointa yllykkeille ja ehdotuksille. Paitsi ehkä silloin kun teen kuvaa, jonkun toisen pyynnöstä, johonkin tarkoitukseen. Tämän postauksen kuvat ovat pieniä A5 kokoiselle paperille tehtyjä.




Tekniikka niissä on sama. Ensin lyijykynä luonnos, sitten vesivärikerroksia, Derwentin Colorsoft värikynät ja sitten micron kynällä rajat. Muutamasta kuvasta löytyy myös PanPastel kuivapastelliväriä.

Vapautettu

Yksi eteenpäin työntävistä voimista on myös tarve oppia uutta. Tarve oppia hallitsemaan välineet, joita käytän.

...ja niitä välineitä on tullut hankittua enemmän kuin tarpeeksi.

Ihanaa on, että nää mun aivopierut miellyttää joskus jonkun toisenkin silmää niin, että työt päätyvät kehyksiin ja jonkun kodin seinälle. 

Yhdessä on mukavampaa

Kuulitko, mikä se oli?

Et ole yksin

Lohikäärmeen uni

Mustavalkoinen maailma

 Ehkä mikään ei ole maalien kanssa läträämisen lisäksi yhtä antoisaa ja rentouttavaa  kuin doodlailu. Päämäärätön piirreskely - vailla tarkoitusperää ja tavoitetta - ihan vain omaksi iloksi.

Itsellä se toimii kivasti ajatushautomona tai ongelmien ratkaisupaikkana tai ihan vain sinä asiana, mitä tehdä kun odottaa perunoiden kypsymistä. Muut katsoo tv:tä, neuloo, lukee (sitä mun on vähän ikävä, joten kuuntelen usein äänikirjoja piirtäessä & siivotessa), minä täytän vapaa-aikaa muodoilla ja viivoilla - joskus hyvinkin mustavalkoisesti.

Yhdessä vaiheessa tekstit olivat keskeisiä kuvissani, arteissakin - ja nyt huomaan että ne ovat osin tipahtaneet pois. ...miksiköhän?

Tässä vasurilla on mun kaivertama kani painettuna ihan leimamusteella arttisivuun

Itsekritiikistä, peloista, niiden voittamisesta ja oppimisesta

 "Ihminen on itsensä pahin vihollinen", sanonta jota on toisinaan kovin vaikea ymmärtää, ja toisinaan. Toisinaan se on niin totta.

Aloitin keväällä Kuvataiteen opinnot avoimessa yliopistossa. Olen yli 40-vuotias ja tässä tiivistyy koko edellisen sanonnan sisältö.

Olen piirtänyt ja maalaillut aina - ihan pienestä tytöstä. En lopettanut edes yläasteella tai sen jälkeen, vaikka kaverit eivät enää piirtäneetkään. Lukiota valitessa mielessä häilähti kuvataidepainoitteinen lukio, mutta tuen puutteen - ja ennenkaikkea omien pelkojeni vuoksi en sinne lähtenyt. En sinne enkä muuallekaan, missä olisin voinut saada ohjausta, opetusta tai KRITIIKKIÄ. Kuvien tekeminen on ollut itselle aina niin tärkeä osa ilmaisua, että olen varonut tiukasti sen loukaamattomuutta. 

Kunnes vuodenvaihteessa päätin kokeilla ja se on ollut NIIN hyvä päätös. Olen nyt jo ensimmäisen kurssin aikana oppinut valtavasti. Rohkenen tänne blogiin postata piirroksiani tuolta kurssilta. Ensimmäistä kertaa elävänmallin piirtämistä, piiiitkästä aikaa hiilen kanssa - yritystä piirtää näkemäänsä.... 

 Näissä ei ole mitään erikoista tai ihmeellistä, ja onnistuneimmista ei ole edes kuvaa, mutta nämä ovat opin polkuni virstanpylväitä. Rohkeita askeleita pienelle ihmiselle.