perjantai 14. joulukuuta 2018

Vinkeitä kokeiluita väriopinkurssilta

Alkuperäinen abtrakti
 Laitan sopivassa välissä ihan videopostausta kuvataideopintojen aikana kertyneestä portfoliosta. Tässä yksi hauska ja melko mielenkiintoinen tehtävän anto viimemetreiltä.

Aiheena oli tehdä ei esittävä eli abstrakti sommitelma väreissä, ja muuttaa se sitten mustavalkoiseksi.
Sommitelmaan muodot kaappasin suoraan ystäväni Heli Turvan tyyliin perunapellolta. :) Tämä kaappaus oli tahallinen, koska minun on todella haastava lähestyä abstraktista näkökulmasta yhtään mitään. Haen miellelläni tarkoituksia ja merkityksiä.


Tämä on mustavalkoiseksi muunnettu valokuva aiheesta.
Mustavalkoisuus ei oikeastaan ole ollenkaan niin yksinkertainen eikä helppo asia kuin luulisi, joten opintomatkalla tässäkin ollaan.

Taiteesta ja keskustelusta nyt päälimmäisenä se, että taide on työtä ja suuri osa on epäonnistunutta yritystä. Joukkoon mahtuu helmiä.

Tätä blogia pitäessä ja omia töitä julkaistessa olen itse laittanut oman kynnyksen julkaisuun todella alas. Ajattelen, että voin julkaista kaiken mitä haluan. Jokaisen yrityksen ja epäonnistumisen, jokaisen pinnistelyn ja virheen. Osin jo siksi, että vaikkei työ tavoita sitä, minkä minä olin sille mielessäni päämääräksi laittanut, voi se työ avata katsojalle jotakin . Mietin myös hyväksyntää. Sitä, että teen töitä itselleni ja itseäni varten, minulle. Teen niitä tavoitellen jotakin, antaen sen hetkisen parhaani, ja se on kylliksi. Ehkä. Hmmm... Taiteessa ja ehkä taidetta opettaessa häiritsevää on se, että sen tulisi olla vapaata ulkoapäin tulevista odotuksista - ja kuitenkin ulkoapäin määrittyy se, onnistuuko koskettamaan jota kuta. Onko se kyllin hyvä. Nyt uppoan suohon, joten tämä tästä.
Mustavalkoiseksi maalattu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".