Emma 9/RP

Emma syö nopeasti aamupuuron, joka maistuu aavistuksen palaneelta. Äiti on viipynyt rannassa hetken liian pitkään, ja puuro on palanut pohjaan. Emma syö kuitenkin - vaikkei oikein maistuisikaan - kaapii lautasen tyhjäksi ja nakertaa ruisleivän kulmaa hörpäten maitokahvia palanpainikkeeksi. Sitten kumisaappaat jalkaan. Emma on onnellinen saappaistaan. Ne eivät ole uudet, mutta upeat punaiset saappaat. Sellaisia ei ole kenelläkään toisella Rautaporissa tai on patruunan Helenalla. Helenan vanhat saappaat ne nämäkin ovat, mutta Emma on ne saanut juoksupalkkaa Margit rouvalta.

Emma kantaa nyytillisen pyykkejä rantaan ja laittaa muutaman kalikan varovasti padan alle ennekuin vilistää omille teilleen. Emman askeleet eivät kulje rantaan vaan sisämaahan päin. Heti kun se on mahdollista, hän kääntyy metsään ja kulkee tutuksi tullutta polkua pitkin juosten lähteelleen, metsäiselle aukiolleen, omaan maailmaansa. Siellä hän voi olla kuka vaan - keiju, menninkäinen, pappi, lukkari tai rautapatruunan tytär Helena.

Emman metsä 14/RP

Tänään Emma pitää maatilaa. Hän etsii tusinan lehmiä, sillä tila on iso. Ja tökkiin niille kaikille neljä jalkaa. Aita nousee lehmien ympärille kuin itsestään. Kiv koira tulee tuohon, keskelle pihaa vahtimaan ja vartioimaan - se on ärhäkkä koira. Sen nimi on Moka - se haukkuu kaikki vieraat ja metsän eläimet se jahtaa takaisin metsään, mihin ne kuuluvatkin. Tuohon tulee lampola, jossa on lampaita enemmän kuin Emma osaa laskea. Lampaita "kuin merenmutaa" niinkuin Jalo sanoo. 

Orri 15/RP

"Liiu liiuu liiuu lastuu" Emma hyräilee ja siivoaa rakentamansa navetan edustaa. Käpylehmät märehtivät laitumella ja kivikoira nukkuu. Aurinko paistaa aukiolle ja nyt aamunkoleuden väistyessä on hetken lämmin. Emma huomaa lähipuussa oravan, Orriksi nimeämänsä, kaivaa essun taskusta leiväpalasen ja murentaa sitä kivelle. Orri tulee nyt jo rohkeasti kivelle ja siitä Emman kädelle ottamaan herkkupalan suuhunsa. Nälkä murisee mahassa. Emma tietää, että on aika palata äidin luo syömään ja auttelemaan pienissä tehtävissä. Emma toivoo, että tänään pääsisi viemään puhdasta pyykkiä Rautaparonin linnaan, Kaisalle tai ehkä Nauravaan Aasiin, vaikkei äiti sinne häntä vielä koskaan ollut päästänyt yksin. Jalo oli aina pitänyt ottaa mukaan.

Emma kulkee viipyilevin askelin metsästä kotia kohti. Nappaa suuhunsa puolukan sieltä täältä, pysähtyy ihailemaan saappaitaan ja hyräilee. Rantaan päästyään hän näkee jo kaukaa äidin pälyilevän pesupaikalta häneen päin, äiti odottaa. Jalokin on rannassa. Emma heilauttaa kättään ja kannustaa itsensä juoksuun. Laukkaa kuin varsa. Jalo heilauttaa takaisin. Jalo, isä enemmän kuin kukaan, parempaa ystävää ei olekaan. Mutta ei Jalo hänen oikea isänsä ole, kyllä Emma sen ymmärtää vaikkei sitä hänelle ole suoraan kerrottukaan. Jalo on vaalea kuten äitikin, mutta Emman hiukset ovat vahvat, paksut ja tummat, melkein mustat. Ehkä hänen isänsä on vierasmaalainen kuningas, joka asuu vielä suuremmassa linnassa kuin Rautaparoni.

Emman tietämättä hänen askeleitaan seuraavat useammat silmät tytön juostessa rantakivikkolla pesupaikkaa kohti. Häntä vahtivat suojellen Henriikka-äidin herkeämätön katse, Jalon innostuneet silmät odottaen ja mereltä, pienestä veneestä, verkkojen nostamisen keskeyttäneenä vielä yksi silmäpari. Silmäpari, joka on tarkannut tytön askeleita tämän syntymästä saakka.