Henriikan painajainen 8/RP

Henriikka on jo virittänyt tulen rantaan suuren rautaisen padan alle ja kantanut padan täyteen vettä. Nyt pitää mennä herättämään Emma, miettii Henriikka oikaisten ryhtinsä. Liike aiheuttaa ohimenevän vihlaisun jossain ristiselän seutuvilla, mutta kipu menee nopeasti ohi - niinkuin ennenkin.

Tuvassa Henriikan perhe - pian 7 vuotta täyttävä - Emma ja Jalo Syväri, Henriikan puoliso vielä nukkuvat. Henriikka silittää varoen Emman poskea, aamun viileydessä rusottavaa pehmoista poskea.
Emma on sievä, hyväluontoinen ja lauloi kuin enkeli. Äitinsä silmäterä. Henriikkaa vihloo ja pelottaa syvällä sydämessä. Pelännyt on Henriikka ennenkin. Tarkalleen ottaen pelännyt 9 kuukautta elämästään. Hänen ei tarvitse kuin sulkea silmänsä nähdäkseen painajaisen yksityiskohtaisesti, niin usein hän sitä näki Emmaa odottaessaan.

Henriikka oli nuori tullessaan raskaaksi, eikä se käynyt niinkuin suunnitellaan. Henriikalla ei ollut miestä eikä kihlattua. Hän oli väärässä paikassa väärään aikaan, joutui väkisin maatuksi. Isä piti sitä Henriikan omana virheenä. Hän oli - isän sanoja lainaten - "keikistellyt ja hymyillyt liian leveästi". Syy väkivaltaan oli hänen, joten kun lapsi ilmoitti tulostaan hän sai mennä. Silloin alkoi painajainen, joka toistui joka ilta.

Unessa Henriikka on aina raskaana. Hän kulkee kerjuulla talosta toiseen, kaatuilee ja satuttaa itseään. Palelee ja on nälissään. Lopulta lapsi syntyy - rumana, ryppyisenä ja aivan hiljaisena.  Se ei kertakaikkiaan itke, mitä kätilö isoon ääneen äimistelee ja nimittää lasta "äpäräksi", "vaihdokkaaksi" ja pahempaakin. Kun lapsi lopulta avaa suunsa sen ääni on kamalaa kirkumista, joka jäädyttää kuuliansa. Kaikkein kamalinta on kuitenkin se, että vauvan suusta luikertelee ulos mustia käärmeitä, lukemattomia mustia käärmeitä... Inho väristää Henriikan ihoa.

Henriikan painajainen 13/RP

Henriikka ja Jalo tulivat Rautaporiin ennen Emman syntymää. Kotipappi oli asiat järjestänyt ymmärrettyään isän ankaruuden. Hän oli vihkinyt Jalon ja Henriikan, vaikka jokainen ymmärsi ettei Jalosta ollut isäksi - ei missään mielessä. Jalo oli hyväntahtoinen, yksinkertainen mies. Pystyi yksinkertaisiin tehtäviin kuten puiden kantamiseen, mutta oli mieleltään lapsi. Vihkimisen jälkeen heidät oli lähetetty Rautaporiin mukanaan kirje rovasti Röngälle. Sitten asiat olivat yksikerrallaan löytäneet paikoilleen. He saivat muuttaa tyhjäksi jo jääneeseen pyykkärin tupaan - tämän Henriikka huomasi heti tupaan tullessaan hienoisesta hoitamattomuudesta, vaikka asia toisin hänelle esitettiinkin. Pyykkärin työtäkin Henriikka sai jatkaa - siinä oli Jalostakin iso apu. Painajainen loppui vasta, kun Emma syntyi. Emma oli univauvan vastakohta - hän huusi suureen ääneen heti synnyttyään. Ja Henriikan taivaalta kaikkosivat kaikki pivet.


Nyt oli painajainen palannut. Nytkin suurin hätä ja huoli Henriikalla on Emmasta.