Henriikan haaveet 11/RP

Henriikka makaa hereillä sängyssä ja kuuntelee yön ääniä. Jalon yrinää seinänvierusaverilta ja Emman unituhinaa, jonka keskeyttää joskus sanat, jotka eivät mitenkään järjellisesti liity toisiinsa. Henriikkaa kääntyy varovasti, yrittää välttää valittavan sängyn narinaa. Pakko hakea asentoa, jotta voisi olla. Kipu valvottaa nykyisin lähes joka yö

Henriikka miettii Emmalta kuulemaansa. Herrasväen naiset ovat Etelässä, kenties Nizzassa, tai siltä se eniten kuulosti tytön lausumana. Siellä naiset kulkivat korot kapsuen päivänvarjot sievästi olalla kallellaan. Henriikka ei ole katkera kohtalostaan, mutta huomaa väliin kaipaavansa ylellisyyttä. Päivänvarjoa enemmän lämpöä, tekemättömyyyttä ja sitä, että halutessaan voisi syödä vatsansa täyteen - ihan ähkyyn saakka. Vaikka siitä on jo kymmenen vuotta, kun Henriikan elämän palat järjestettiin uudelleen, eivät kaikki asiat ole unohtuneet.

Haaveita vain 19/RP

Henriikka oli kovin nuori, kun kohtalon koura tarttui kiinni. Ehkä hän oli kauniskin, iloinen ja avoin ainakin. He olivat vähintäänkin hyvin toimeentulevia, lähes rikkaita. Kaikille sisaruksille oli säästöjä, myötäjäiset ja varaa - niin halutessaan - opistoon. Sinne Henriikankin odotettiin opiskelemaan lähtevän. Vieläkin Henriikka muistaa, miten hän haaveili tulevaisuudesta, omasta aurinkoisesta huvilasta ja yhteisestä yltäkylläisestä elämästä Rolfin kanssa. Matkoista, vieraista kulttuureista, vaatteista, teatterista ja muista huvituksista. Automobileista, joista Rolf puhui taukoamatta, vaikkei sellaista vielä ollut päässyt kokeilemaankaan.

Haaveet ovat muuttuneet matkalla, tuumii Henriiikka kääntäessään taas kylkeä. Nyt hän unelmoi päivistä, jotka saisi elää arkea, pyykätä ja hoitaa läheisiään. Nyt hänen suurin haaveensa on nähdä Emman kasvavan ja olla tämän tukena ja apuna.

Aamun kajastaessa Henriikka torkahtaa hetkeksi. Unessa hän istuu kärryissä, jotka kuljettavat loputtoman pitkää tasaista hiekkatietä eteenpäin. Ja oikealla kimmeltää turkoosinsininen meri.