lauantai 18. tammikuuta 2014

Linnut

Tänään, koska jouduimme jäämään kotiin pitämään sairastupaa, pääsin Anskun albumissa sivun toisen puolen kimppuun. Siinä sovelsin heiman reseptiä, mutta tästäin löytyy kangasta- 4 asiaa (linnut) - liikkuvaa (aihe)

Otin vaihekuvat, koska olen niitä muiden blogeissa tutkiessani itse oppinut paljon.

Ensin gessosin koko sivun, sitten gelmediumilla sideharsoa alaosaan ja gessoa.


Tämän jälkeen leimasin 4 kyyhkystä akryylimaalilla lentelemään
sivun yläosaan.

...ja suihkuttelin kahdella sinisen sävyllä linnut esiin.


Pesin/pyyhin kostealla lintuja, jotta sain ne hieman paremmin erottumaan taustasta.


Senjälkeen suikuttelin sivun alaosaan suklaanruskeaa suihketta ja vaaleaa suhketta kauttaaltaan. Se sekoitti hauskasti kahta vsinistä keskenään.

Tämän jälkeen lisäilin vähän yksityiskohtia.

Valmiskirjaimet, jotka osin leikkasin niin, että lintu jää päälle. Helmet ja sydän lintujen nokkaan. Tryffelin ruskeaa mustetta tuputin sivun reunoihin.
Linnut

" Linnut
jo lentäkää pohjoiseen
mun teitä ikävä on ja sydäntä paleltaa
Linnut
tehkää pesä sydämeen
ja sulattakaa tämä routainen maa
Mä mitään muuta toivo nyt en
kuin kuulla ääntä peipposen
ja nähdä siivet taivaan sineen kohoten
lintujen lintujen-

Linnut

Rainer Friman - Linnut



Kun syksyn lehdet tavoitti maan
ja ruska väriloistollaan
vei kesän lämmön saapuessaan
Niin koin mä kaiken sen
kuin yksinäisyyden
joka tukahduttaa ihmissydämen
Ja lasten riemua
en voinut kokea
kun ensilumi tavoitti maan
Mä tunsin kesän janoa
en sanoin voinut sanoa
kuinka lintuja jäin kaipaamaan

-kerto-

Nyt ensi peipponen mulle kertoo sen
että turhaan odottanut kesää en
vasta silloin sulaa jää
ja sydän sykkii elämää
kun lintujen mä palaavan nään..."

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli. Tykkään sivusta itsekin, sen molemmista puolista. Pullonavaajien vuoksi se tuntuu käteen hauskasti painavalta ja todelliselta. Suihkeet tekevät sen, että sitä on pakko käännellä ja tutkia eripuolilta. Oli melkein mahdotonta laittaa se laatikkoon ja matkalle. Tämä on ollut hieno matka. Kiitos seurasta.

      Poista
  2. Kaunis sivu! Minullakin alkoi tulla lintuja työhön, olisiko kevään kaipuuta liikkeellä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mervi, paljon mahdollista. Rakastan pakkasta, valoa ja lunta - ja pitkälti vain siksi, että voin kaivata vihreää ja odottaa kevättä - lumensulamista, mullan tuoksua, kevään kukkeaa puhkeamista. Lumettoman ja lämpimän talven jäljiltä ei keväässä ole samaa hohtoa.

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".