sunnuntai 26. tammikuuta 2014

MixedMedia Albumini viimeisiä sivuja

+
Metsän salaisuus

 Olen jo viikon pyöritellyt ihanaa kotiin palannutta mixedmedia albumiani ja pohtinut mikä siitä lopulta tulee. Miettinyt kokoavaa teemaa tai tarinaa, joka eri taitajien käsissä on kuin varkain syntynyt.


Tarkkaa tarinaa en vieläkään tiedä, mutta olen varma - 100% varma - että tarina tapahtuu metsässä.

Tänään siis tein yhden omista sivuistani ja päätin käyttää siihen kanvaskangaspohjan jota maalailin ja sumuttelin, en kuitenkaan laidasta laitaan vaan huolettomasti työn jäljen esiin jättäen. Ensimmäistä kertaa käytin ompelukonetta - ja olen todella ilahtunut siitä, että kone toimi yhteistyössä mun kanssa. En ole sen kanssa kovin usein "samalla aallolla". Toki tänäänkin katkesi neula.


Lisäksi käytin sivussa saamiani materiaaleja.

Vieläkään en kuvaa koko albumia, mutta teen sen heti kun tarina on valmis ja kokonainen.
Suojasssa

 Tässä sivun toinen puoli. Ensin tein keskelle struktuuria pitsillä ja tyllillä, jonka jälkeen gessosin valkoisella. Maalasin huolettomasti ja viimeistelemättä, niin että siveltimen jälki näkyy. Sitten suihkuttelin vihreää ja keskustaan ruskea.
Aaltopahvia olen käsittelyt akryylimaalilla. Valkeat rungot tein leimasimella ja kohopulverilla. Kuuset ja peurat olen saanut.



2 kommenttia:

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".