Törmäsin Esterin Paperiliimaa blogissa haasteeseen Finstamperin haasteeseen Haitarikirja helmikuu, jossa joka päivä haastetaan tekemään sivu teeman mukaan. Haasteiden takaa löytyy Sari ja TätiPunainen Ja innostuin tästä heti, vaikka en nyt mukana ihan alusta asti olekaan. Teen kuitenkin myös sivut 1-8. päivien haasteisiin.
Haitarikirjaan ohjeet täältä löydät. Eikun tuumasta toimeen. Tähän alle postailen sivuja sitä mukaa, kun saan ne tehtyä. Ja tästä päivästä eteenpäin omiin postauksiinsa päivä/sivu. Huomasin heti, että ilman paperileikkuria ja nuuttaajaa tämän tekeminen olisi ollut melkoinen haaste. :)
osa 1. Kerro jotain itsestäsi
Olen ilmeisen rönsyilevä - koska oikeastaan kerron itsestäni tässä aika paljon, mutta niin toimin muutenkin. En pidä itsestäni salaisuuksia. Mikä on kyllä hölmöä. Salaperäistä ei musta saa tekemälläkään.
osa 2.Minne menisit aikakoneella?
2. päivän tehtävänä oli pohtia aikamatkustamista. Olen joskus ajatellut, että mikäli aikaisempia elämiä on takana löytää minut jostain kartanon tallista tallityttönä. Tämä ilmeisesti tyttökirjojen vaikutusta. Mutta jos saisin aikakoneen, menisin ajassa kauas taaksepäin. Aikaan ennen ihmistä haluaisin nähdä, miltä maailma näytti juuri ennenkuin me tulimme sotkemaan kaiken. Olkoon se aika vaikka hevostenaika - sinne tahtoisin.
osa 3.Kahvi / Tee?
3. päivän tehtävä kuului Kahvi vai tee? --- itselle vastaus on itseoikeutetusti KAHVI. Teestä nautin myös sen tuoksusta, ja siitä symbatiasta. Mutta kahvia ilman ei aukene silmät, ajatus ei kulje ja elämä hidastuu liikaa. Pidän sen aromista.
osa 4. Neulepuikot vai virkkuukoukku?
Osa 4. Neulepuikot vai virkkuukoukku - on itselleni NIIN haastava aihe, että siihen tarttuminen venyi lähes helmikuun loppuun. Äitini on pitänyt itsellään kaikki oikeisiin käsitöihin liittyvät lahjat. Hän sekä neuloo että virkkaa. Onneksi. Itse olen virkannut kukan, jonka liimasin sivuun. Siihen se sitten mulla jääkin.
osa 5. Runeberg
5. päivän tehtävänä oli Runeberg . Koulussa tuolloin vietimme sanomalehtiviikkoa, oppilaiden kanssa tutkimme päivän lehtä, jossa oli mielipidetutkimus Runebergin tortuista, siksi tuntui luontevalta ottaa ne tähän. Sivu ei mielestäni tekstiä kaipaa. Asia tulee varmasti selväksi. :)
osa 6. Viikset
6. päivän haasteena oli yksinkertaisesti Viikset. Hauskaa tässä on se, että pe 14.2. meillä on koulussa viiksipäivä (oppilaskunnan aloitteesta). Aiheena tämä olikin sitten jotensaksin haastava. Talläisen sivun sain aikaan. Netistä googlen kuvahaulla löysin nämä hauskat kuvat. Leimasimellä ja kohojauhoa perään. Onnistuin levittämään jauhon, joten tulos ei ole ihan niin siisti kuin olisin toivonut.
osa 7. Liikkuja vai sohvaperuna?
Liikkuja vai Sohvaperuna. Kysyttiin. Vastaan Liikkuva Peruna. Tällä sivulla on yksi haaveista, tosin piilossa, joka tätäkin perunaa liikuttanee entistä enemmän.
osa 8. Harrastus
Entä sitten se harrastus. Onnekseni pidän todella monenlaisista asioista. Harrastusta yhtä tai kahtakaan on valita, joten valitsen se blogin kannalta läheisimmän. Piirtämisen ja maalaamisen. :) Yhtä hyvin voisin laittaa lukemisen, kirjoittamisen, ratsastuksen, liikkumisen, karaokelaulannan tms. tms.
Tässä blogissa tarkoitukseni on jakaa lähinnä väkerryksiä, artjournal sivuja, kortteja ja kuvia/tauluja enimmikseen. Sekatekniikka on toinen nimeni ja sillä mennään. Tervetuloa mukaan. Toivon, ettei täältä lainata tai kopioida mitään lupaa kysymättä. Jos joku työni herättää kiinnostusta hankkia se tai tilata vastaava omaksi, laita s-postia niin palaan asiaan. Ilolla luen ajatuksia ja kommentteja kävijöiltä. You find same in English on left sidebar.
Hienoja sivuja sulla! Tykkään tyylistäsi.:)
VastaaPoistaRunsasta ja taiteelista.
VastaaPoistaOletkin nopsasti saanut melkein kaikki sivut tehtyä. Kivoja on. Oletko huomannut, ettei tainnut kukaan sanoa haluavansa matkustaa aikakoneella tulevaisuuteen?
VastaaPoistaHyvä havainto Sari. Tulevaisuus - etenkin kaukainen - pelottaa ainakin minua. Jotenkin WallE tyyppistä jätteeseen hukkuvaa tulevaisuutta povaan...
PoistaHauskoja nämä loputkin sivut. Viiksisivu on loistava, ja liikkuva peruna on aivan mainio.
VastaaPoistaNyt vasta törmäsin näihin helmikuun alkusivuihin, hienoja ovat kaikki, liikkuvan perunan idea on mainio :)..
VastaaPoistaKiitoksia ladyt :)
VastaaPoista