Blog Peony and Parakeet -blogi sai minut tutkimaan Art Journalingia. En vieläkään ole varma mitä se on, mutta olen antanut itseni ymmärtää, että siihen tarvitaan kirja/kirjanen, johon uskaltaa lähteä rakentamaan päälle uutta piirtäen ja tuottaen. Sitä voi täydentää päivittäin, viikoittain. Ideana lienee kokeilla siihen erilaisia tekniikoita. En tiedä löytyykö siihen haasteitakin. Senkin saa määritellä itse - kuinka henkilökohtaisen siitä tekee. Ymmärtääkseni siinä on idea tuottaa kuvitettua päiväkirjaa. Niiden ympärille voi myös luoda ringin, jossa kirjat lähetetään tekijältä seuraavalle - teeman ympärille / ilman teemaa, jokainen täyttää aukeaman sovittuna aikana ja lähettää eteenpäin. En yksinkertaisesti voinut vastustaa haastetta, joten se sai alkunsa. Nurinkurisesti - kuten minulla aina - vähällä tiedolla - ehkä väärin päin, mutta nyt jo olen nauttinut suunnattomasti.. Mielelläni kuunlen ajatuksia ja kommentteja Etenkin jos konkarit eksyvät tänne. :)
Ensin tein ekan aukeaman ja siihen yhteystietoni ja pyynnön toimittaa kirja minulle, mikäli sen olen jättänyt jonnekin...
Tältä siis näyttää kansioni Owner sivu, jonka tein ihan ensimmäiseksi ja siksi, että kirja hukkuessaan löytäisi myös tiensä kotiin. Siinä inspiraationa toimi myös ystävältäni saama ihana paketti, jossa oli kirjoja ja kirje kera muutaman ihana reseptin <3 Myös korttikoukkulainen ystäväni Tiina tunnistanee aukeamalta jotain. :)
|
Vapaus |
|
...jotta kirjanen löytää kotiin. |
|
Ystävälle <3 |
|
Matkalla |
Tämä oli siis ensimmäinen varsinainen aukeama ja alkoi mökillä pienessä kaaoksessa. Huomasin, että kirjan löytämisongelman lisäksi ongelman muodostivat minulle niin rakkaat ja luonnollisest akvarellivärini, jotka olivat jääneet matkasta kokonaan pois. Jouduin tarttumaan lähdes vieraaseen välineeseen eli tusseihin, joita lapset pitävät mukana jatkuvasti. Heidän kätköistään löytyi myös jonkinlaiset vesivärit, joita hyödynsin tässä myös. Aiheen aukeamalta löysin matkalla maalle - valosta ja varjosta - kuin hohtavista koivujen rungoista., jotka ohjasivat minut tutkimaan mustaa & valkoista ja varjoa & valoa
|
Aamutunnelma |
Mökillä aamut on erilaisia kuin missään. Siellä kuulee veden liikkeen, linnunlaulun tai kukon kiekumisen. Se on aktiivi kiekuja. Se kukko.
Tällä mökkireissulla huusipolulla makasi pieni hiiri.
Ja metsäretkeltä löytyi mielettömiä luonnon asetelmia.
|
Ja se kukkohan kiekuu... |
Jäin miettimään, kuinka hienoa se on minulle/meille, jotka olemme turisteina maalaismaisemassa, ja kuinka raivostuttavaa se saattaa olla sille, joka kuulee sen n. 100 kertaa päivässä. Viiru ja Kososen kukko palautui kukkoineen mieleen...
Tällä aukeamalla lyijykynäpiirroksia, joita en ole aikoihin tehnyt. Tussiväritystä (kukko) gellitekniikalla tehty tauta tuossa kukon takana - A sanoi, että se on kuin kukon kiekumisesta särkyvän ikkunan sirpaleet ja mustetta töpöttimellä tuossa.
Näin oma Art Journalini lähtee siis etenemään. Ja hyvältä tuntuu :)
Hih... tuttu fontti bongattu ;)
VastaaPoistahieno projekti sinulla. Kade kun en itse saa mitään aikaiseksi. Upeasti juokseva viiva sinulla piirrustuksissa!