keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Strömssirinki 1. yhteiset materiaalit alá allekirjoittanut


 Tällainen oli tiistai aamuna postiin saatetun materiaalipaketin sisältö. Leimasin kuva (jonka leimaamisessa meinasi mennä allekirjoittaneelta aivan hermo), on Mat Hatter niminen leima.  Minusta se on haastava, mutta itsessään jo tosi hauska ja monipuolinen mahdollisuuksiltaan.

Heti kun sain paketin kasaan, oli aivan valtava into tehä ensimmäinen kortti, ja en malttanut odottaa vaan tämä syntyi jo heti maanantai-iltana.

Elliot
 Elliot on erilainen eikä ole siitä ollenkaan harmissaan. Elliot uskaltaa sanoa "ei" isille ja äidille ja kavereillekin. Aina ei Elliotilla ole kavereita, koska nämä eivät aina aivan ymmärrä Elliotia. ...eikä Elliot ihmettele sitä, hänkään ei aina ymmärrä kavereitaan - edes parhaita näistä. Elliotille erilaisuus on itsestään selvyys, eikä siitä sen enempää.
Toinen korteista imaisikin sitten sisäänsä paljon tavaraa ja on hieman psykedeelinen. Mielen päällä ajatuskulkuni haasteeseen aiheen KOUKKU ympäriltä, joten tämä kortti löytyy myös siitä postauksesta.

Nuoruus on niin kovin haastavaa ja teiniä on hankala mennä neuvomaan. Tämän neuvon uskaltaisin kuitenkin antaa ja jos siitä pitää kiinni, uskoisin että moni onnettomuus jää toteutumatta.

Vince
 Vince haluaa kavereiden hyväksyntää, on epävarma ja suunnattoman rakastunut naapuriluokan Emmaan. Vince tietää, mikä on oikein ja mikä väärin, mutta on niin vaikeaa sanoa "ei". Etenkin silloin, kun haluaa mukaan ryhmään. Yksin jääminen pelottaa. Ja nyt voimme kaikki pistää kädet kyynärpäitä myöden ristiin ja toivoa, että kaikki maailman vincet valitsevat oikein, pitävät pintansa, eivät anna periksi ja jatkavat porskutustaan.

P.s. Tässä leimasin kuvassa ei oikeasti ole nenää... olen vaan aivan tosi suttuinen leimaaja. :(

P.p.s. Tiina löysi näistä materiaaleista tämän kortin. Täältä löytyvät Helenan kortit. Ja Minnan kortit löytyvät TÄÄLTÄ. Tarkoitus ei toki ollut, mutta jokainen postauksessaan tuo esiin, että matskut ja tää ihana leimasin poika oli kovin haastava.... Sellaista sattuu.

2 kommenttia:

  1. Kauhiasti sä olet ehtinyt taas kaikkea hienoa tekemään :). Nyt on mulla valmiina :)

    VastaaPoista
  2. Huomenta, Kiitos materiaaleista :)
    Mun kortit ja muidenkin löytyvät blogistani.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".