Tämä mukana kkhaaste #143 /pikakortti |
Eilen illalla ja tänään olen tehnyt kortteja kevään juhliin. Ylin valmistui juuri, ja lähtee hetkenpäästä onnittelemaan tänään lakkinsa saaneelle ihanalle ihmiselle, joka on erityisen rakas lapsilleni.
Keskimmäinen tilattiin eilen, ja meni opettajalle.
Alin taas lähti Juniorin opettajalle.
Tekniikoista pakko sanoa sen verran, että kahdessa ylimmässä olen ensimmästä kertaa kokeillut tekniikkaa (jonka bongasin FB:n mixedmedia ryhmästä Lena Holmströmin työstä, ja hän tekniikkaa minulle opasti. Kiitos!). Siinä gessoa laitetaan pohjalle reilusti ja sitten kuvioidaan - itse kuvioin palettiveitsellä. Värityksen voi tehdä usealla tapaa. Yläkortissa pohjan suihkuttelin misteillä, kiiltävä sininen levisi sormin. Alakortissa maalina akryylimaali ja levitys sormin. Alinkortti alkaa - jos minulla on pidempään seuranneita - olla tekniikkana jo tuttu. Yksi itselleni mieluisin. Kerrosten muodostumiseen voit tutustua tässä postauksessa. Ja nyt täytyy lähteä etsimään runoa ylioppilaalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".