tiistai 20. toukokuuta 2014

Taiteen täyteisesti

 Jos joskus niin tänään maalit, gessot ja värit ovat saaneet kyytiä. Kanssani Artjournalia täyttämässä oli tänään oma pikkuinen melkein eskarilainen, joka jaksoi liki 2 tuntia puuhastella värien ja maalien maailmassa - eikä olisi halunnut lopettaa siihenkään.
Oikealla on hänen sivunsa. Toki minä piirsin pohjan Frozenin Elsaan, neiti viimeisteli. :) Taustan hän on tehnyt aivan kokonaan itse upean JenniBellien ohjeen mukaan. Sillä hänen upeaa mixedmedia työskentelyään sain seurata tänään LifeBook2014 tunnilla. Ja tietenkin opittua piti päästä kokeilemaan. Alla aukeaman toinen sivu, jolle kuulemma tulee Anna.
 Tarkoituksena oli tehdä tänään varsinainen tuntityökin, mutta hätäisenä tein pohjan valmiiksi sivuun, jonka takaa löytyi jo olemassa oleva työ. Siksi suunnitelma muuttui matkalla ja Jennibellien "wonderful world of words" tunnin toteutan lähitulevaisuudessa. Tämän päivän Artjournal pupunen lähettää ajatuksen ...joka popsahti päivällä mieleeni. Mietin jälleen sitä, että elämässä - kenen tahansa elämässä - suurin osa asioista, joita päivittäin tekee on itse valittuja. Jos on kurjaa on syytä tehdä asioille jotain.

En halua katua valintojani. Haluan elää niiden kanssa, nauttien niiden hedelmistä. Sillä minulla ei ole kuin tämä yksi elämä, en halua sen karkaavan huomisen haaveisiin, en tämän päivän haasteista valittamiseen, haluan elää täydesti kokonaista elämää, ymmärtäen sen .......että kollikolla on kaksi puolta,  ......suuresta rakkaudesta seuraa suuri suru, ....että vasta varjo näyttää valon kirkkauden.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".