Lisää gellipohjalle tehtyjä kuvia. Sanoinko jo eilen, että nämä on niin hauskoja kun ne voi ottaa sohvalle?
Ensin mukaan vain lyijykynä ja kumi. Sitten pyörittelen gellipohjaa ja katson, mitä sieltä "nousee esiin". Sitä on mahdotonta kuvata. Usein kuva on vain joku hatturäpsän ääriviiva tai nenän malli. Joskus hyvinkin selkeät kasvonpiirteet. Kauniita kasvoja pohjista harvoin katsoo. Ovat usein jotenkin vääristyneitä tai rempallaan, ja siksi mielestäni niin hauskoja. Sen hahmon piirrän lyijykynällä esiin ja jätän siihen.
Esiin musta geelikynä ja paksumpi tussi. Doodlailu on melkoisen vapaata - ja voin tehdä sen hyödyntäen gellipohjasta nousseita värejä tai tehdä omia kuvioita. Mustat viivat pyrin tekemään sen verran "paksuina" että ovin valkoisella laittaa hauskoja yksityiskohtia kuviin.
Sen jälkeen väritän piirtämäni hahmon esiin. Sen teen Inktenseillä ja valkoisella ja värittömällä gessolla. Kasvoissa ja ihossa käytän valkoista gessoa, muutoin väritöntä, sillä haluan että gellipohjan kuviot "paistavat" läpi. Sitten kuten vieressä, voin lisätä vielä leimasinta jonnekin - jos koen tarpeelliseksi.
Olen vakuuttunut, että näihin tulee teksti. Millainen? Ehkä sananlaskuja ja laulun sanoja...joten voip olla että nämä postailen vielä uudelleenkin.
Tässä blogissa tarkoitukseni on jakaa lähinnä väkerryksiä, artjournal sivuja, kortteja ja kuvia/tauluja enimmikseen. Sekatekniikka on toinen nimeni ja sillä mennään. Tervetuloa mukaan. Toivon, ettei täältä lainata tai kopioida mitään lupaa kysymättä. Jos joku työni herättää kiinnostusta hankkia se tai tilata vastaava omaksi, laita s-postia niin palaan asiaan. Ilolla luen ajatuksia ja kommentteja kävijöiltä. You find same in English on left sidebar.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".