torstai 11. kesäkuuta 2015

Pohjustushommia

Tämän päivän leikkikaverit ja pahvi

 Tämä aamupäivä kului autotallissa. Kiinnitin pahveihin taustapaperin. Ja olen todella tyytyväinen työn tulokseen. Iso kiitos tästä onnistumisesta Terhille, joka on pitkin talvea opastanut ja miettinyt kanssani, miten saan halvalla (tai ilmaiseksi) pieni kokoiset työni siististi esille kirjaston isoille seinille. Pahvia ja rullapaperi.
Mannerin ihanat naiset Suvi <3 etunenässä ovat kanssani samaa tuskailua jaksaneet. Heidän asiantuntemuksensa ja auttamishalunsa vuoksi tämäkin ratkaisu lopullta löytyi.
Sellaisen haluaisin vielä jakaa, että kannattaa kysyä. Aina ja melkein milloin ja mitä vaan... yksin en olisi näitäkään ratkaisuja löytänyt, enkä edes ymmärtänyt, että voi näin tehdä.

Monessa pulmassa suun avaaminen lopulta on tie ratkaisuun. Ja mitä unelmiin tulee, ne kannattaa aina puhua ääneen. Sillä yhtä unelmaa kohti tässä mennään....

Itsetunnon ollessa korkeimmillaan, juuri kun tausta pahvit oli saatu valmiiksi, laitoin myös kutsut liikkeelle - eli kutsuin immeiset näyttelyn avajaisiin ja laitoin FB-tapahtumana myös kutsun tulla katsomaan näyttelyä. :)

Nyt se on sitten peruuttamattomasti tapahtumassa. Minun näyttelyni. Huui!

4 kommenttia:

  1. Onnea näyttelylle! Olen ehkä liian kaukana tulemaan, mutta ajatuksissa olen mukana. Olet näyttelysi ansainnut <3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa! Hengessä mukana minäkin. Voi kun se näytely ei olisi niin kaukana täältäpäin katsoen.

    VastaaPoista
  3. Olen niin oikeassa, ettei yksin kannata olla kysymystensä ja ajatustensa kanssa. Mahtavaa että uskallat toteuttaa tämän unelmasi! Laitatkos tietoa näyttelystä tänne blogiinkin, meille jotka eivät käytä fb:ia? Oikein rentouttavaa somelomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Miuku, Armiida ja Majan Molla. Kyllä lisää tulee tietoa näyttelystä tänne blogiinkin :)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".