keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Artjournal kokeilua vesiväreillä - ja "Täss on paljon tyhjää tilaa - niinku tooosi paljon"


 Eilisen hektisen päivän jälkeen - joka piti sisällään Neidin ensimmäiset jalkapalloharjoitukset ja oman luokan vanhempainillan en saanut paperille kuin pyrstösulkien väriläiskät. Siksi tänään onkin ihmeellistä olla ja hissutella kotona (yötyöpuolison nukkuessa) ja lepoon taipuvaisen kuumepotilaan vahtina. Hänellä kunto muutoin hyvä, mutta kuumetta, vatsakipua ja päänsärkyä.

Joka tapauksessa tämän lintusen maalasin loppuun ja piirtelin yksityiskohdat.

Itselle mielenkiintoista tässä on osittain paluu siihen, mitä olen ehkä eniten suti kädessä tehnyt eli akvarelliin. Toki senkin kanssa olen ollut rajoittunut (olen melko rajoittunut monella tapaa) ja en ole kovinkaan rohkeasti maalannut kerroksissa tai märkää märälle vaan enemmänkin väritellen viivapiirroksia. Toisaalta tämä on rohkeaampi kokeilu, koska valkoinen alue on minulle "ongelma". Täytän sen mielläni. Yksinkertaistin siis tässä reippaalla kädellä itseäni ja omaa ilmaisuani. Ja tavallaan pidänkin lopputuloksesta.

Otsakkeen kommentti on suora palaute sairastavalta ja niin totta.

2 kommenttia:

  1. Aivan upea riikinkukko. Tykkään tästäkin työstäsi.Akvarellit on ne värit joita itsen mieluiten käytän.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".