sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Artjournaling Hyvää vaalien


 Työni luonteeseen kuuluu se, että ajoittain käytän paljonkin aikaa asioiden läpikäymiseen työpäivän päätyttyä puhelimessa. Perjantai-ilta oli sellainen ilta, jolloin tähän keskusteluun oli tarvetta. Siinä samalla - osin toki puhelun jälkeen syntyi tämä aukeama. Jossa melklo vakava silmäinen hahmo pyytää keskittymään ja vaalimaan hyvää.

Huomaan tämän teeman toistuvan, etenkin ajatuksissani kun jotain pääsen tekemään käsilläni. Hyvät asiat, hyväntuulissuus, hyvät uutiset, hyvät käytöstavat ja kunnioittava kohtaaminen tuntuvat olevan harvinaisia.  Ja kuitenkin  meillä on kaikki niin tavattoman hyvin.

2 kommenttia:

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".