Minun tapana pohtia asioita, ehkä jopa ottaa pikkiriikkisen kantaa, on tehdä kuvia. Se lienee selvää, jos olet hetkenkään seurannut raapustuksiani. Tämä aukeama syntyi telattujen jämien päällle tänään nopealla tempolla. Siihen aihetta antoi surullinen artikkeli, jossa kuvataan erilaisia nukkumapaikkoja ja pienten lasten kohtaloita Euroopassa, missä niin moni on liikkeellä, turvaton ja ilman kotia.
Sitä tehdessä mietin myös sitä, miten me suomalaiset reagoimme asiaan ja miten teemme omasta kotimaastammekin pelottavan, turvattoman ja arvaamattoman paikan. Myös meille "kantasuomalaisille", jotka olemme muuten hädän hetkellä lähettäneet lapsiamme turvaan oman maan rajojen ulkopuolelle. Uutisointi polttopulloista ja väkivaltaisista hyökkäyksistä vaikuttaa väkisin omaan nuorisoomme luoden turvattomuuutta ja pelkoa. Annan esimerkin tältä päivältä.
Pojat 11v. lähtivät lähikauppaan palauttamaan pulloja. Pullonpalautuskoneella vanhempi mieshenkilö kiilaa heidät "Olin tässä ensin kommentilla" ja pojat antavat tilaa. Tämän jälkeen he näkevät jotain epäilyttävää miehen takin taskusta ja ottavat jalat alleen. Kotona siunailevat omaa onneaan, että selvisivät hengissä, koska ovat varmoja, että miehen taskussa oli ladattu ase. En itse ole suorilta valmis aseeseen uskomaan. Sitä enemmän minua huolestuttaa se, että nämä pojat näin kuvittelivat. Kertooko tämä poikien kokemus - vaikkakin mielikuvituksen maustamana - turvallisesta Suomesta, jossa jokainen voi turvalllisin mielin olla, elää ja hengittää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".