keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kyllä ne siivet kantaa


Tästä lähdettiin liikkeelle, eli mixedmediaa ja pöllön siipien suojassa.

Ensin paksulla gelmediumilla tavarat kiinni. Materiaalina tällä kertaa pitsiä, ruusuja, sideharsoa ja nahkanappeja  ja nuo kukat, jotka olen saanut. Harmitti vähän tähän ne laittaa, mutta ne oli ihan ylivertaiset silmät.


Seuraavaksi gessoa (valkoista pintaan) kaksikerrosta.Jonka jälkeen kiinnitin (myös gessolla) tekstin.








Sitten tein jotain ihan ensimmäistä kertaa. Eli jätin osan valkeaksi ja osan gessosin mustalla.  Tässä vaiheessa näyttää melko radikaalilta.




Sitten sumuttelemaan väriä pintaan. Useampia kerroksia vaaleasta hiekan ruskeasta lähes mustaan.



Myös ruskeaa mustetta töpöttelin luomaan kontrastia.



Silmät gessosin valkeaksi välissä ja sitten suihkuttelin vihreää.
Siivet kantaa.
 Tässä valmis taulu. Kultamaalia nokasta ja kynsistä. Metallisia koristeita, helmiä. Sinistä akryylimaalia ja suihketta yötaivaalla ja muutamia helmiä ja tussiakin oli laitettava. Taulu on lähdössä rakkaalle ystävälle lahjaksi, nyt luotan siihen, ettei hän ennätä ennen lauantaita blogissa käydä. :)


2 kommenttia:

  1. Magee! Minuunhan kaikki pöllöt "kolahtaa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin Aila, että tästä tykkäisit. Sitä oli kovin ihana tehdä. :)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".