maanantai 14. huhtikuuta 2014

TY10 eli haitarikirja Tosi Ystävälle viikko 7

Aika kuluu niin vinhaan. Nyt ollaan jo 7. viikon kohdalla menossa. :) Ja tälle viikolle Ystäväni (joka minun oli onni pikaisesti lauantaina tavata) antoi aiheeksi ei enempää e i k ä vähempää kuin


                     T         A       I         D          E

Se onkin melko kimurantti juttu tuo taide. Se on välttämätön kuten vesi. Taide - laajasti - musiikki-, näyttämötaide, kuvataide tekee elämästämme rikkaampaa ja rakkaampaa. Sen kokeminen ja elämyksellisyys ja se miten se on jokaiselle ihan omansa. Se, ettei ole oikeaa tai väärää kokemusta, kun  kyse on taiteen kokemisesta tai tekemisestä, kiehtoo valtavasti. Ja mitä siihen tekemiseen tulee. Olisi hienoa ajatella, että omat tuotokset ovat taidetta. Minulle Taide on niin Suuri ja Arvokas sana, etteivät omat tuotokseni ole Taidetta.

Pohdinnan tulos
Sivun vasemmalla oleva naishahmo on TAPkuva MichelAngelon piirroksen peilikuva. Alta löyy sävellystä ja kirjan sivua. Eli ne kolme minulle kaikkien rakkainta taide muotoa - kuvataide, kirjallisuus ja musiikki.

Macan luonnon läheiseen taiteeseen pääset täältä.
Esterin painavan (ja osuvan) mielipiteen taiteesta löydät täältä.
Ja Sarin aforismiin taiteesta on helppo yhtyä. Täällä

6 kommenttia:

  1. Tämä kommentointi ei onnistu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kurjaakin kurjempi että tulee ilkeitä kommentteja. Mun piti vaan sanomani (yksi kommentointi meni jo avaruuteen) Täällä poden innottomuutta askartelun saralla. En saa ystävä sivuja aikaiseksi.... aioin yrittää uudelleen ja pysyn kuulolla mitä aiheita on vielä tulossa. Täällä on ihanan T_A_I_D_E_ sivu kaikesta huolimatta.
      Hyvää pääsiäistä Sinulle!

      Poista
    2. Kiitos Anneli viestistä. Mukava, että kommentit tulivat lopulta läpi. Blogiin on tullut satamäärin englanninkielisiä "automaattiviestejä", joiden perkaaminen vie aikaa ja hermot. Itse olisin mielelläni pitänyt kommentoinnin mahdollisimman helppona - ne ovat bloggaamisen suola ja pippuri. :)

      Poista
  2. Myös minun taiteeni on valmis.

    VastaaPoista
  3. Vähän myöhässä mutta nyt on minun taiteeni vihdoin valmis.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".