keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Ihanaa postia

Posti toi tullessaan Askarteluvuoren vaihto#11 ATC kortit. Tällä kertaa sain korttini Vikeltä. Ja Ah! miten ihania ne ovatkaan. Aiheenahan oli Lempivärejä käytten tehty sekä vapaa valintainen. :) Omat vaihtoon lähettämäni kortit löydät postauksesta Lemppariasioitani. Ja tässä tulevat aarteet, jotka kuuluvat nyt minun hiljalleen kasvavaan kokoelmaani.

"Setäni ja minä"





Tämä kortti on Viken lempiväri teemaan taiteileman ATC kortti. Lempiväri taitaa olla tuollainen vanhanaikainen, kylläinen, kypsä ja ikääntynyt ruskea.

- väri, joka miellyttää minuakin kovasti.
 
"Autot 2/2"
Tämän Vikke on tehnyt joskus aiemmin. Hauska kortti, jotenkin kern sen myös moniselitteiseksi ja siksi se puhuttelee. Poika autoineen ei ole iloinen. Miksiköhän?

Viken maailmaan saamme vielä kurkistaa tänävuonna uudelleen, sillä hän on vaihtoparini FB-ryhmän ATC- & Deco- harrastuspiirin jouluvaihdossa.

Omassa askartelunurkassani oli vielä tänäänkin hiljaista. Muu elämän meno on vienyt tällä viikolla aikaa rakkaalta harrastukselta, mutta onneksi edessä on pitkä viikonloppu, jolloin ennätän tehdä käsilläkin asioita. Voinen melkein luvata, että myös Rautaporiin pääsemme myös.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".