Monta vuotta sitten - pian jo puoli ihmisen ikää sitten - oli paras kaverini poika. Me olimme kuin veturi ja perävaunu, paita ja perse. Aina yhdessä, muttei koskaan "yhdessä". Sisko ja sen veli - ehkä ennemmin. Aika kului ja yhteys etääntyi ja väljeni, muttei onneksi katkennut. Löysimme puoliskomme tahoiltamme (ajoissa, sillä olihan sovittu, että mennään 30 naimisiin keskenämme, jos ei puoliskoa löydy) ja perheet perustettiin. Tutustuin kaverini puoliskoon, Annikaan <3 ja hänen kanssaan olen someillut siitä pitäen. Tämä kuva tai taulu on saanut alkunsa jo helmikuussa Annikan ottaessa yhteyttä firmansa toimenkuvan muuttumisen vuoksi. Annikan Hehku on aiemmin liikuttanut ja tanssittanut, mutta siirtyy jatkossa isommin ja enemmän hoitamaan hyvinvointia kokonaisvaltaisemmin. Annika heitti ilmaan ideansa siitä, että olisi tekemäni kuva, jota hän voisi hyödyntää mm. yrityksensä markkinoissa ja kotisivuilla. Siitä se ajatus sitten lähti.
Hehkun kotisivut ovat vielä kesken, mutta täältä löytää jo seurattavaakin
Tässä blogissa tarkoitukseni on jakaa lähinnä väkerryksiä, artjournal sivuja, kortteja ja kuvia/tauluja enimmikseen. Sekatekniikka on toinen nimeni ja sillä mennään. Tervetuloa mukaan. Toivon, ettei täältä lainata tai kopioida mitään lupaa kysymättä. Jos joku työni herättää kiinnostusta hankkia se tai tilata vastaava omaksi, laita s-postia niin palaan asiaan. Ilolla luen ajatuksia ja kommentteja kävijöiltä. You find same in English on left sidebar.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".