sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

3. Molskinen artjournalin aloitus


 Eilen leffan katselun lomassa (jännä pätkä jossa vilisi ulkoavaruuden outoja hahmoja pilvin pimein)  valmistui jo kolmanteen Molskine-kirjaani ensimmäinen aukeama. Idea ei ole ollenkaan omani vaan jotain Pinterestissä näkemääni mitä piti kokeilla. Tarpeeseen se tuli kahdesta syystä. Ostin alakuvassa näkyvän mustan kynän eilen ja pääsin nyt kokeilemaan sen toimivuutta veden kanssa (ja levisihän se, mutta tässä siitä oli vain iloa). Lisäksi sain testattua  kaikki Inktensen vihreät, koska olen käyttänyt niistä vain muutamia. Joo mukaan tuli myös rusehtava Oak ja vedenvihreä joka on melkoisen sininen. Lisäksi käytin kolmioviivainta - tavoitteena suorahkot väripalkit ja maalarinteipilla rajailin alueita. :)

2 kommenttia:

  1. Erittäin hauska idea. Täytyy varmaan itsekin kokeilla ;). En olekaan saanut juuri mitään aikaiseksi kohta kahteen kuukauteen! Sormet syyhyää päästä tekemään, ehkäpä vielä tänään ehtisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tälleen kesällä taida muuta oikein tehdäkään. Lasten kanssa jotain, mutta hekin viihtyvät melkoisen paljon kavereiden kanssa ulkoleikeissä. Joten mammalle jää aikaa...

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".