sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Mixedmedia kuva: Anna sydämen lentää

Anna sydämesi lentää
"Anna sydämesi lentää" on muunneltu ajatus siitä vanhasta sanonnansta, että pitää päästää rakkaansa irti, jotta se palaa luoksesi. Itse ajattelin tätä tehdessäni jotenkin siihen suuntaan, että sydämensä antaen saa paljon hyvää tapahtumaan tai toisaalta kun antaa sydämensä lentää rakkaus palaa luoksesi.

Työssä on useampia kerroksia. Paperisilput liimasin ensin ja hetken kuivumisen jälkeen revin irti. Sen jälkeen maalasin keltaisen ja punaisen vesivärin sävyin (tekniikka tuli tutuksi jostain ihanan ihmisen... blogista, jota en nyt pysty jäljittämään) Sen jälkeen luonnostelin hahmon, valkopesin kasvot, maalasin kasvot ja hiukset. Taustan työstöä jatkoin maalammalla hahmoa lukuunottamatta (ja sydämiä) laimealla akryylimaalilla. Piirtelin tussilla lehtiä. Taustaan. Varjostukset tein grafiikka kynällä ja häivyttimellä mukana myös hiiltä ja valkoista liitua. Osan piirrosviivasta jätin tarkoituksella häivyttelemättä - näyttää kivalta minusta. Siivet ovat leimatut.

Tässä on ensimmäinen mixedmedia työni, jota olen tehnyt useamman päivän ajan. Lähes viikon kaiken kaikkiaan. Hämmentävää on huomata, miten ajatus kuvasta muuttuu ja kehittyy kun sen laittaa sivuun ja jatkaa myöhemmin. Usein aamulla yönyli nukkuttuani olen selvillä seuraavasta vaiheesta tai siitä, mitä sitten tapahtuu.

Luulin, että tämän työtavan oppiminen olisi haastavaa. Olen aikaisemmin ollut kovastikin kiinni siitä että työ pitää saada valmiiksi heti. Ehdottamasti tärkeimpiä työvälineitäni on ollut kuumailmapuhallin, jotta olen saanut värin kuivumaan. Nyt työskentelen vaiheen kerrallaan ja useampaa kuvaa työstäen. Tämä  on todella vapauttavaa - ensiksikin ei tarvitse olla valmis. Työn lopettaminen ja esimerkiksi nukkumaan meneminen tai kodin jonkin homman hoitaminen on huomattavasti helpompaa. Toisekseen - olen huomannut, että luonnostelu todellakin pitää ideat mielessä, auttaa niitä kehittymään. Voih! Ihanaa on sekin, että oivalsin (ok, moni oivaltanut aikaisemmin) että kun jotakin asiaa haluaa oppia - sille antaa aikaa, niin sen voi oppi.

HUikeeta!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".