Helmenkalastaja 7/RP |
Helmenkalastajan liukuessa lampolaan lampaat määkivät tervehdyksensä ja vastaan hulmahtaa lannan ja ruohon tuoksu, piika on kantanut tuoretta heinää lampolaan. Mistä lie löytänytkään? Helmenkalastaja on lampaille tuttu yövieras eikä aiheuta sen suurempaa hämminkiä. Lampaat asettuvat aloilleen, kuten Helmenkalastajakin. Hän kaivaa nyytistään villakangasvilti ja tikun, jolla hänellä on tapana kaivella hampaansa puhtaiksi ja kiiltäviksi - kuin helmet. Hän kaivautuu vilttiin käärittynä, tikkusuussa pehkuihin ja huomaa pohtivansa Rosalindaa, rehevää, iloluontoista Rosalindaa. Helmenkalastaja tietää Rosalindan ylellisestä tavasta, kuumasta kylvystä päivän päätteeksi. Tänään oli ilmassa syksyn ja meren lisäksi tuoksunut aavistus rauhoittavaa vaniljaa.
Helmenkalatastaja muistaa, kuinka Rosalinda tuli Rautaporiin. Rosalinda oli tuolloin kovin nuori, oikeastaan lapsi vasta. Kalpea, kalmankalpea ja langanlaiha. Tyttö etsi työtä ja sellaisen sai kapakoitsijalta, Kallelta. Kalle oli jo tuolloin iällä oleva, parhaat päivänsä nähnyt, pyylevä ja lapseton mies, mutta viisas ja kiltti. kovin kiltti. Kalle löysi tytölle työtä kapakastaan ja paikan omasta elämästään, kun kävi ilmi, että tämä keskenkasvuinen nälkiintynyt tyttönen oli pieniin päin. Pari vihittiin kaikessa hiljaisuudessa kahden todistajan läsnäolessa. Turha kai sanoakaan, todistaja eukkojen paheksuneen liittoa. Kumpaa enemmän - irstaana pitämäänsä vanhaa miestä, joka nai lapsen vai tytönheilakkaa, joka pyrki käsiksi kapakoitsijan rahoihin.
Vihkiminen 8/RP |
Aikanaan Rosalindan synnytyksen aika tuli. Synnytys oli vaikea, lapsi syntyi kuolleena ja huonosti oli käydä Rosalindankin. Sen jälkeen vain Kallen kiltteys ja lempeys hoitivat rikkoutuneen lapsen kuntoon. Isällistä lämpöä Kallella riitti nuorelle suojatilleen. Rosalinda ja Kalle - he eivät piitanneet kaupunkilaisten pahoista puheista ja ajastaan kaupunkilaiset väsyivät puheisiin. Ja seurasi lähes kaksikymmentä seesteistä vuotta. Kunnes Kalle sairastui ja kuoli. Ja Rosalinda jäi yksin Nauravaan Aasiin. Miten paljon Rosalinda itki? Miten suri miestään? sitä ei edes Helmenkalastaja tiennyt...
Rautaportin valot ovat sammuneet. Taivaalla tuikkivat tähdet ja majakan valo kiitää pitkin taivasta. Lamposta kuuluu tasainen kuorsaus.
Wau miten upeita kortteja teet. Ilman muuta haluaisin vaihtaa kortteja kanssasi. Olisiko minulla mitään (linkki sivupalkissa) vai haluaisitko, että vaihdettaisiin jonkin aiheen mukaan. Lähettäisitko toiveesi maaki@netti.fi, miten monta korttia vaihdettaisiin. Ihanaa kun löysit minut, että minä löysin sinut.
VastaaPoistaKiitos enkuli. :) Laitan oitis s-postia. :)
PoistaVoi vietävä miten inspiroiva tarina tästä on kehkeynyt jo heti paikalla! Jatkoa, pliis!
VastaaPoistaKiitos Hanna. Lämmittää sydäntä. Ja juu jatkoa tulee-- tuli jo. :)
Poista