Lauantain touhusin muksujen kanssa ja illalla maalailin muutaman kuvan tuleviin haasteisiin. Tänä aamuna rähti pienimuotoinen pommi KK:n WCD2013 haasteiden muodossa. Haasteet julkaistiin jo eilen - eilen nimittin oli se maailmanlaajuinen kortteilu päivä tai mikä nyt olikaan. Luinkin siitä tai kuulin radiosta, mutta haasteisiin sekaannuin vasta tänään. Haasteita oli siis 20 kpl. Aikaa osallistua tämä vuorokausi. Tavoitteena oli että saisin 5 kpl kasaan - koska sen enempää en ole ennenkään saanut tehtyä. Nyt kuitenkin päivän saldo oli 13 korttia, joita lähden tähän postailemaan. Osan yksin osan yhdessä :) Pitäkää hauskaa.
 |
| Ihanaa syksyä |
1/20 haasteeseen kortti tuli tehdä yhdelle tasolle suoraan korttipohjalle. Itse toteutin sen näin. Akryylimaalia vaahteranlehdelle ja sillä painaen. Taustaan laitoin sekä leimamustetta että vesiväriä.
Haasteeseen 7/20 haastettiin tekemään eläinkortti.
 |
| Siili ja ensilumi |
Siili etsii Syksyä
Olipa kerran pieni ja piskuinen, piikkinen ja utelias PikkuSiili. Se asusteli metsässä ihan niinkuin muutkin siilit. Se söi matoja, sammakoita ja sisiliskoja. Lihavat etanat olivat sen lempiruokaa. Marjoista se piti myös, mutta sieniä se söi vain, jos oli aivan pakko. Syksyllä PikkuSiili haistoi tuulessa jotain uutta ja ihmeellistä. Se haistoi Syksyn ja tuli uteliaaksi. Kun muut siilit ryömivät pesäänsä vatsat täynnä ruokaa, päätti PikkuSiili odottaa vielä hetken. Se istui ja odotti. Syksyn tuoksu vahvistui, ilma viileni ja PikkuSiiliä väsytti. Silti se odotti ja odotti.
Lopulta PikkuSiili väsyi odottamiseen ja päätti löytää Syksyn. Kulkiessaan metsässä se huomasi hiljaisuuden, joka oli vierasta. Linnut eivät laulaneet. Muutamaa punatulkkua ja varpusta lukuunottamatta ei niitä juuri näkynyt. PikkuSiili huomasi, että aurinko katseli metsää kaukaa, etäältä ja viileästi. Aurinko ei hymyillyt ja tanssinut puiden latvoissa, kuten sillä oli tapana kesäisin tehdä. PikkuSiili huomasi, että puiden lehdet olivat kadottaneet kauniin vihreän värinsä ja kasautuneet pehmeäksi keltaiseksi matoksi metsän pohjalle.
Ilma viileni ja PikkuSiilistä tuntui, että koko metsä oli pysähtynyt tai ainakin nukahtanut. Se haistoi tuulessa jotain uutta. Siinä tuulta haistellessaan se näki taivaalta putoavan jotain perin juurin kummallista. Hitaasti se leijui alaspäin, heitti voltin ja laskeutui maahan kadoten. Ja tuolla oli toinen! ja kolmas. Mikä se oli? ja miksi niitä oli noin paljon? PikkuSiili ei tiennyt katselevansa ensiluomen tuloa, mutta siinä seistessään se hiljaa oivalsi, ettei se koskaan oppisi ymmärtämään Syksyä, koska niin ei ollut tarkoitettu. Se ymmärsi olevansa pieni eläin, jonka oli aika kipittää omaan kotipesäänsä, painaa päänsä pehmeille heinille ja nukkua, kunnes linnut laulullaan sen herättäisivät. Ja aurinko tanssisi taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".