Kaisa 5/RP

Kaisa 9/RP

Aamu ei ole vielä valjennut eikä kukko kiekunut, mutta apteekkarin tuvan piipusta kohoaa varovainen harmaa savukiehkura teräksen harmaalle taivaalle. Kaisa puhaltaa kipinöihin happea ja saa sytykkeet liekkeihin helposti. Hän laittaa pannun tulelle ja puuroveden pataan. Vesi porstuan kiulussa on sulaa, vaikkakin jäätävä. Kaisa pirskottaa vettä kasvoilleen ja kuivailee käsiään ja kasvojaan helmaansa. Oven rauosta porstupaan puikahtaa kissa. Kaisa nykäisee oven kiinni ja huomaa sivusilmällä Helmenkalastajan nyytteineen katoavan nurkan taakse. Menköön rauhassa, tuumii Kaisa, vaikka tietää ettei apteekkari välittäisi yöllisestä vieraasta lampolassa, jos tuosta tietäisi.
Kaisa ei ole pitänyt asianaan apteekkarille asiaa valaista.

Vesi kiehuu pannussa, Kaisa heittää kahvijauhot pannuun ja vahtii tarkasti, ettei kahvi kuohu yli. Sitten hän nostaa pannun tulilta pois ja antaa rauhassa laskeutua ennen päivän parasta hetkeä. Aamukahvia. Vai onko noinkaan? Josko se päivän paras hetki onkin iltaisin, kun työt täällä apteekkarilla ja Nauravassa Aasissa on tehty, ja hän saa oikaista pellavaisessaan apteekkarin kamfertilta tuoksuvaan kylkeen. Kaisa jää pohtimaan onneaan, kuinka hän näin ikäihmisenä löysi itselleen kumppanin.

Kaisa on syntyjään rautaporilainen. Nuorena hänellä oli mies, kalastaja Johannes, ja heillä oli sataman kupeessa tupa. Kaisa pyykkäsi rautaporilaisten, apteekkarinkin, pyykit ja Johannes kulki kalassa. Heille Luoja soi kaksi poikaa, joista vanhin on nyt opettajana pääkaupungissa ja nuorempi tippui jäihin vuosi isänsä poismenon jälkeen. Kaisa muistaa yksin jäämisen kauhun meren otettua Johanneksen omakseen, ja sitten meni vielä Aatoskin. Onneksi hän oli terve ja jaksoi tehdä työtä. Onneksi olivat rautaporilaiset, jotka pitivät huolen omistaan. Kaisa autteli, ketä milloinkin aina kun osasi pyykkäyksen ohessa. Sitten kädet menivät sellaiseen kuntoon, ettei niillä enää lipeää keitetty ja pyykkejä merivedessä huuhdottu. Silloinkin apu löytyi ja Kaisa pystyi maksamaan Aleksin opistoon saakka  ja tämä halusi lukea. Nyt on poika omillaan. Eivät Kaisa ja apteekkari, Ilmari, aviossa olleet, ei. Elävät vain rinnatusten susiparina. Alkuun Kaisa kulki tuvallaan, mutta kun Rautaporiin tuli Henriikka apua kaivaten, tarjosi Kaisa tupaansa tälle ja muutti apteekkarin tuvan sivustavedettävään, "...jotta pääsi helposti apteekkarin askaret hoidettuaan avuksi Rosalindalle kapakkaan" tai näin asia kysyjille kerrottiin. Viisaammat ja tietävämmät olivat hiljaa ja ovat yhä. Järjestely on hyvä ja sopii kaikille. Aleksillekin, jolle Ilmari on kuin isänkorvike.

Kaisa nostaa kupit pöytään, leikkaa muutaman siivun ruisleipää ja silavaa viereen ja lappaa puuron lautaselle. Ilmari könyää tupaan työntäen paitaa housuun, kulkee tuvan poikki ja koskettaa ohimennessään Kaisaa käsivarteen "Huomenta", jatkaa kulkuaan pihan perälle. Kaisa kaataa kahvit kuppeihin ja katselee, miten kesykorppi hyppii torilla sinne tänne.