Pastori Mielonen 7/RP

Pastori Mielonen 12/RP

Syksyisen koleana aamuna pastori Mielonen pukee päälleen villakangasulsterin ja lähtee matkaan. Hän kulkee vakain askelin, ajatuksiinsa vaipuneena Rautaporin pääkatua pitkin. Pastori huomasaa apteekkarin jo sytyttäneen valot apteekkin, vaikka on varhaista. Hän jatkaa kuitenkin pysähtymättä ulos kaupungista. Kaupungin ulkopuolella hän kääntyy kulkemaan pellon laitaa pitkin vievää polkua, ja kivikon yli alas rantaan. Siellä hän seisoo ja etsii vastausta Elämän visaisiin kysymyksiin Luojaltaan. Siellä samalla rannalla hän on seisonut monesti ennenkin ja seisoisi jatkossakin, jos maailma jatkaisi kulkuaan radallaan ja miksi ei jatkaisi.

Meri ja juuri tämä ranta on Mieloselle kovin rakas. Täällä hän kohtasi Luojansa sanansaattajan ensimmäistä kertaa, ja tänne hän saapuu aina halutessaan pohtia rauhassa asioiden tilaa. Täällä hän saa olla rauhassa, sillä paikka on karu ja tuulinen. Ei edes mitenkään erityisen kaunis. Tänne ei juuri kukaan eksynyt ja jos eksyi, niin pyrki ensihätään pois.

Ei Mielonen miellään muistellut ensimmäistä käyntiään Rannalla, omalla Golgatallaan. Ennen sitä hän oli jo pappisuransa aloittanut, mutta vakaumus oli pakosta opittua. Leipäpappina itseään piti. Ei suurtalon nuoremmalla pojalla ollut muuta, kun isä näin vaati. Mielonen hoiti apupapin tehtävää Rautaporissa, Rovasti Röngän siipien suojassa. Ja teki, mitä mieli kun Rovastin silmä vältti. Tuolloin Mielonen joi itsensä humalaan yksikseen ehtoollisviineillä, tirkisteli muilta salaa naisia ja antoi muutoinkin puhtoisen pinnan alla piut paut teologialle ja pappisvihkimykselleen.

Sitten eräänä sunnuntaiaamuna Mielosen kohmelo oli niin kova, että hänen jalkansa eivät kantaneet huoneesta kirkolle jumalanpalvelukseen vaan hän raahautui tänne. Rannalla oli Mielonen itkenyt ahdinkoaan ja pahaa elämäänsä. Valheellisuutta, joka nakersi sisältä. Rovasti oli hyvä mies, kuin isä Mieloselle ja tämän jatkuva pettäminen kavahdutti paatuneempaakin mieltä. Vieläkin Mielonen muistaa, miten Luojan sormi osoitti häntä syntistä miestä ja ohjasi tämän parannuksen tielle, mutta Mielosen Luoja antoi lisäksi  rinnalla kulkijan, Enkeli Rafaelin. Rafael oli lempeä ja ymmärtäväinen lähes lapsenkasvoinen ohjaaja, mitä tuli seurakuntalaisiin ja heidän pulmiinsa. Mielosen lihan ollessa heikko, oli enkeli suuri, mahtava ja ja armoton ja huolehti, että tämä pysyi lupauksessaan.

Enkeli Rafael

Ei enkeli aina mukana ollut, mutta monesti silloin kun apua kaivattiin ja nyt sitä totisesti kaivattiin. Mielonen oli eilen ottanut vastaan pyykkärin mökin Henriikan ripin eikä ollut oikein uskoakseen, mitä nuori nainen kertoi. Sitä sieti pohdiskella, pohdiskella pitkään ja hartaasti. Tiedusteluja piti tehdä myös rovastille asti, tiesikö tämä Henriikan historiasta jotakin sellaista, mitä nainen ei kertonut. Rovasti Röngän kuoltua ei Rautaporin rovastin virkaa oltu avattu. Tarkaa syytä tähän ei Mielonen tiennyt, mutta tyytyi isompiensa päätökseen.

Niin Henriikka... palasi Mielonen ajatuksissaan. Rafael seisoi rannalla myös ja Mielosen tultua vierelle enkeli sanoi hiljaa: "ja tyttö...". Mielosen sydän jätti yhden lyönnin välistä. Tyttö. Häntä ei Mielonen ollut huomannut edes ajatella. Miten tytön kävisi?